Pääsin
avaamaan massahiihtokauden tänä talvena hieman normaalia myöhemmin vasta
Jämi42-kilpailusta., koska aiemmin tavoitteena ollut Savonia-hiihto peruttiin
lumenpuutteen vuoksi. Myös Finlandia-hiihtoa uhkasi lumenvähyys ja reittiä
lyhennettiin jo hyvissä ajoin 42 kilometriin.
Vaikeat
olosuhteet ovat kiusanneet monia muitakin pitkän matkan hiihtoja sekä Suomessa
että ulkomailla. Oulun Tervahiihtokin on aiempina vuosina kärsinyt
lumenpuutteesta ja reittiä on jouduttu useamman kerran muuttamaan. Onneksi tänä
vuonna tilanne näyttää Oulussa valoisammalta ja kilpailumatkana näyttää
säilyvän alkuperäinen 70 km, ennakkoinfon mukaan vieläpä hyvissä olosuhteissa.
Takana massahiihdoista
on nyt Jämi OneWay-Triplaan kuulunut 42 km hiihto perinteisellä 20.2. ja
Finlandia-hiihto 28.2. Molemmissa kisoissa kärsin voiteluvaikeuksista hankalassa
uuden lumen nollakelissä. Jämille lähdin realistisin odotuksin hakemaan ”läpihiihtoa”
Triplan kokonaiskisaa varten, jossa edessä on heinäkuussa ajettava maastopyöräily
84 km ja syyskuussa juostava maastopuolimaraton. Pyrin puolustamaan tänäkin
vuonna viime vuotuista kokonaiskisan voittoani. Sen sijaan Finlandiaan lähdin
enemmän tavoitteellisesti tekemään hyvää suoritusta. Päädyin kisassa toiselle
sijalle Riitta-Liisan Roposen jälkeen, ja sijoitus oli se, mikä tuntui
realistiselta etukäteenkin ajatellen. Silti minua jäi harmittamaan isoksi
lopussa ratkennut aikaero. Kisa oli taistelua alusta asti nihkeän luiston
kanssa ja huomasin olevani koko ajan tiukemmilla kuin muut letkassa hiihtäneet.
Laskuissa tunnuin olevani normaalia enemmän muiden ”jaloissa”. Olin itse myötävaikuttamassa ko. kelin voidevalintaan,
joten syyllistä ei voi kaukaa hakea. Voi kun joskus vielä huoltajani kanssa oppisimme uuden
lumen nollakelin voiteluniksit. Toisaalta tällä kertaa ei myöskään edellisen
päivän säätiedotus luvannut niin lämmintä, mitä kisassa oli ja valitsimme
senkin vuoksi ehkä liian kovat voiteet.
Helmikuussa
todenteolla vauhtiin pääsevä massahiihtokausi tarkoittaa sitä, että pitkiä
kisoja saattaa olla jopa viikon välein ja palautumiselle ei jää paljoa
aikaa. Nyt käsillä on esimerkiksi seuraava suunnitelma pitkien kisojen suhteen:
kauden käynnisti 20.2. Jämi 42, siitä viikon päästä 28.2. Finlandia, josta on
kaksi viikkoa Oulun Tervahiihtoon 12.3. jota seuraa viikon päästä
Vuokattihiihto 19.3. ja massahiihtokauden sinetöi Ukkohalla-Paljakka-hiihto
2.4.
Kisojen
välissä palautumiseen ei jää paljoa aikaa, joten varsinaista kehittävää
harjoittelua niiden välissä on vaikea tehdä. Kyseeseen tulee lähinnä kuntoa
ylläpitävä harjoittelu peruskestävyysalueella. Työssä käyvänä perheenäitinä
aikani on kortilla, joten sovellan harjoittelussani työmatkoja. Olen joutunut
tänä talvena hieman tinkimään hiihtoharjoittelun määrästä ja korvaamaan sitä
juoksulla ja pyöräilyllä. Syynä tähän ovat olleet sekä alkutalven lumettomuus
että joulukuussa aloittamani kokopäivätyö, joka leikkaa tällä hetkellä ajastani
suuren osan. Olen silti pystynyt
säilyttämään harjoitustuntimäärät viikkotasolla lähes samana kuin aiemmin,
mutta lajipainotukset ovat muuttuneet. Tärkeintä kuitenkin on, että saan
pidettyä hiihtotuntumaa yllä vaikka lyhyenkin lenkin avulla, minkä vuoksi pyrin
välttämään yli kahden päivän taukoja suksilla käymisestä. Hiihtotekniikka
vaatii näet jatkuvaa ylläpitoa, jotta liikeratojen taloudellisuus säilyy ja
hiihtolihakset pysyvät kunnossa.
Koska
kilpailukaudella on vaikeaa enää harjoitella kovin kehittävästi, korostuu
kesällä ja syksyllä tehdyn pohjatyön merkitys. Kesän aikana luotu hyvä
harjoituspohja kantaa parhaimmillaan koko kisakauden ilman kuntokäyrän
kääntymistä laskuun. On kuitenkin pidettävä pää kylmänä ja huolehdittava
palautumisesta tiiviin kilpailurupeaman keskellä. Kilpailut itsessään toimivat
erittäin kehittävinä ärsykkeinä, jolloin muille koville harjoituksille ei jää
enää tilaa, vaan tuo tila on täytettävä koville harjoituksille vastapainoa
tuovalla puhtaasti aerobisella harjoittelulla. Mitä pidempi kisa on takana, sen
enemmän palautumiseen tulee kiinnittää huomiota. Itselläni toimii parhaiten
yleensä seuraavan päivän täydellinen lepo ja sitä seuraavien päivien erittäin
kevyet huoltavat lenkit. Jos kaksi pitkää hiihtoa ovat esimerkiksi viikon välein,
ei välipäivinä kannata tehdä lainkaan kuormittavia harjoituksia vaan
rauhallista, matalasykkeistä harjoittelua. Loppuviikosta voi tehdä kevyen
lihaskuntoharjoituksen ja ottaa peruskestävyyslenkkien lomassa muutamia lyhyitä
teräviä 15-30 s kiihdytyksiä aktivoidakseen hermostoa.
Finlandiasta
Tervahiihtoon on kaksi viikkoa, joten väliin mahtuu vielä hieman
suunnitelmallisempaa harjoittelua, kuten pari pitkää lenkkiä, pari
lihaskuntoharjoitusta, pari juoksulenkkiä ja todennäköisesti jonkunlainen ennen
Tervahiihtoa toteutettava hengitystä avaava harjoitus. Kuulostelen oloani
muutaman päivän ajan. Loppuviikosta sekä ensi viikon puolessa välin, kuitenkin
viimeistään keskiviikkona hiihdän pidemmät rauhalliset lenkit kestoltaan n. 2,5
t. Alkuviikon otan todella kevyesti sunnuntaina hiihdetyn Finlandian jälkeen,
suksille menen aikaisintaan tiistaina ja hiihdän kevyesti maksimissaan 90 min. Kun
lihakset alkavat tuntua palautuneilta lähempänä loppuviikkoa, teen kevyen
lihaskuntoharjoituksen kuntopiirityyppisesti. Pyrin juoksemaan myös vähintään
kerran viikossa läpi talven, jotta jalat saavat hiihtoa nopeampaa
askelärsykettä. Lenkkien ei tarvitse olla pitkiä, kunhan niitä tekee
säännöllisesti, esimerkiksi 30 minuuttia juoksua hiihtolenkin päätteeksi on
oivallinen piristyruiske lihaksille.
Tärkeintä
omassa valmistautumisessani kohti pitkää hiihtoa on selvän
harjoittelurytmityksen ylläpitäminen eli kovan kisan tai harjoituksen jälkeen
varmistan heti palautumisen riittävän levon ja ravinnon turvin. Vasta
väsymyksen väistyttyä palaan vielä hieman kevennettyyn harjoitteluun ja sitä
pari päivää hyvin tuntein jatkettuani palaan täysin normaaliin kisakauden
harjoitteluun. Vaikein yhtälö on se, että edellisistä kisoista jää ns.
palautumisvelkaa, jota ei ehdi kuitata pois ennen seuraavaa pitkää kisaa,
jolloin kierre kohti ylirasitustilaa on valmis. Sama pätee liian usein
toistettuihin koviin tai pitkiin harjoituksiin, joiden välissä ei ehdi
palautua. Avainasemassa on itsensä avoin kuunteleminen ja väsymyksen
myöntäminen. Tunnollinen harjoittelija, jollaisia kestävyysurheilijat yleensä
ovat, sortuu harvoin laiskuuteen tai kuvitteelliseen väsymykseen.
Mitä
ravitsemus- ja tankkauspuoleen pitkissä kisoissa tulee, niin itse suosin ns.
kevennettyä tankkausta, jossa nautin hiilihydraatteja päivän ajan normaalia
enemmän sekä kiinteän ruoan että nesteen muodossa. Esimerkiksi Tervahiihtoon
valmistautuessa tankkaan torstaina syöden mahdollisimman
hiilihydraattipitoisesti ja juon maltodekstriinipohjaisesta tankkausjauheesta
valmistettua juomaa. Perjantaina syön normaalia hiilihydraattipitoista ruokaa
ja juon hieman normaalia enemmän kivennäisvettä tai urheilujuomaa. Kisa-aamuna
syöty aamupala saa olla ihan normaali hiilihydraattipitoinen annos nautittuna
riittävän ajoissa, mielellään vähintään 3 tuntia ennen kilpailua. Myös juominen
tulee olla kisa-aamuna normaalia, eikä varsinaista nestetankkausta voi enää
silloin tehdä.
Hyvä
energiatankkaus kisan aikana on osa onnistunutta suoritusta, joten siihen
kannattaa panostaa. Ensimmäisen geelin voi ottaa jo ennen lähtöä, jotta
energiavarastot ovat täynnä alkuverryttelyn jälkeen. Geelejä ja urheilujuomaa
tulee nauttia säännöllisin väliajoin koko kisan ajan. Itse pyrin ottamaan
geelin joko sellaisenaan tai juomaan sekoitettuna n. 45 minuutin välein kisan
aikana. Vaikka alussa ei juomaa
tekisikään mieli, on tärkeää juoda, sillä jo alussa tullutta nestevajetta on
vaikea enää kisan aikana korjata ja väsymys pääsee yllättämään. Suosittelen
harjoittelemaan geelin ottamista vauhdissa jo hiihtolenkeillä, mikäli mielii
kisassa suksia kovaa ilman pysähtymisiä.
Mukavaa viimeistelyä
kohti Tervahiihtoa. Siellä tavataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti