Jämi xc-run on 21 km mittainen maastojuoksu, jossa on reilusti korkeuseroja ja alusta kangaspolkua sekä pieniä hiekkateitä. Reitti on erittäin kaunis ja alusta sopivan kimmoisa askeltaa. Oma kisa sujui mallikelpoisesti ja tein oman ennätysajan 1.25.51, mikä oli hyvin verrattuna kahden vuoden takaiseen, josta paransin 51 s. Lisäksi silloin keli oli paljon viileämpi ja lämpökuormitus pienempi.
Kisataktiikkani oli juosta rennon kovaa varmistellen Jämi Craft Triplan johtoasemaani. Mukaan oli ilmoittautunut tänäkin vuonna kenialainen naisjuoksija, joka menisi alusta lähtien menojaan. Niinpä tavoittelin kisassa 2. sijaa. Lähdin juoksemaan ensimmäiset kilometrit rennosti ja sitten vauhtia kiristäen. Puolimaraton on sen verran pitkä matka, että nousujohteinen vauhdinjako tuo yleensä parhaan lopputuloksen, kun alkumatkasta säästyy tärkeätä lihasglykogeeniä. Sain Juhalta maastosta väliaikatietoja, joiden mukaan tein koko ajan lisää eroa takana tuleviin naisiin, joten uskoin saavani hyvän loppuajan. Matka oli kuitenkin raskas, kun runsas hikoilu kuivatti kehoa ja teki voimakkaan janon tunteen. Minun oli kaksi kertaa pysähdyttävä juomaan järjestäjien pisteellä vettä, mikä piristi oloa aina hetkellisesti.
Yritin matkan aikana kiinnittää huomiota rentoon ja rullaavaan askellukseen, etten kurottaisin askelta liiaksi eteen vaan osuttaisin sen enemmän vartalon painopisteen alle. Takana olevat pitkät pyöräkisat olivat saaneet etureidet ja lonkankoukistajalihakset melkoisen kireälle ja lantio tuntui tippuvan alas, vaikka yritin kuinka pakottaa sitä askeleen päälle. Juoksu tuntui siksi epätaloudelliselta eikä niin rullaavalta kuin aiemmin kesällä.
Maaliin pääsy oli ihana tunne ja olo siellä fantastinen. Pystyin tekemään vielä tässä vaiheessa kautta hyvän suorituksen, vaikka kisaväsymys jo vähän painaa. Lisäsin johtoasemaani kokonaiskilpailussa melkein 19 minuuttiin, joten asetelmat ovat hyvät lähteä viimeiseen osakilpailuun, perinteisellä hiihdettävään 42 km mittaiseen kisaan helmikuussa. Täytyy huomioida tämä hiihtotreeneissä ja ottaa perinteinen säännöllisesti mukaan.
Minä ja Pauliina alkumatkasta |
Viimeinen askel |
Sain kaatumisessa jonkinlaisen tällin, koska minulla oli oksettava olo koko illan, mutta en rikkonut onneksi mitään raajaani tai edes reväyttänyt paikkoja. Selvisin vain komeilla pyörän rungon muotoisilla reisimustelmilla :-)
Todella ikävää, että pyöräilyhistoriani ensimmäinen kalustorikko, joka pakottaa keskeyttämään kilpailun sattui SM-kisaan. Vastoinkäymiset kuitenkin kuuluvat urheiluun ja kasvattavat ihmisenä muuttamalla katselukulmaa hieman laajempaan perspektiiviin. Kisan jälkeisenä päivänä hain voimaa ajamalla nurmikon viimeisen kerran ennen talvea ja mylläämällä perennapenkkejä uuteen uskoon. Aloitimme myös pihapation suunnittelun, joka on tarkoitus tehdä kasvimaan tilalle pihamme perimmäiseen nurkkaan. Paikalta aukenee kaunis näkymä metsäiseen rinteeseen ja siinä on kiva tulevaisuudessa lämmitellä muurattua pihagrilliä. Lapiohommia on aikakin tiedossa lähiviikkoina sekä "lempihommaani" betonitiilien latomista, johon muodostui toissa syksynä viharakkaussuhde ladottaessa tiiliä 150 neliömetrin alueelle ja taltatessa ne kumivasaralla kiinni.
Vielä on kesäkisakautta jäljellä ainakin yksi kisa, nimittäin ensi lauantaina Iisalmessa järjestettävä maastoduathlon, joka kuulostaa hauskalta kisamuodolta sisältäessään 5 km juoksua + 14 km maastopyöräilyä + 5 km juoksua. Haluan kokeilla tuota lajia, sillä molemmat sujuvat kilpailuissa yksittäin, siis miksi ei myös yhdessä. Iisalmen jälkeen päätän lähdenkö vielä maratoncupin finaaliin Tampereelle vai aloitanko jo lepokauden ennen hiihtokisakautta. Kevennän reilusti harjoittelua loka- ja marraskuun ajaksi, jolloin keräilen kesältä tulleet kovat harjoitusvaikutukset talvivarastoon.
Eetu keräsi sienet ja minä puolukat |
Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti