Dolomiten Lauf -maratonhiihto Itävallassa

Päädyin lähtemään Dolomiten Laufiin lukuisten tuttavilta saatujen kehujen perusteella. Reissu lyötiin lukkoon hyvissä ajoin syksyllä ja lennot varattiin jo marraskuussa. Meitä lähti Suomesta matkaan yhdessä kahdeksan hengen porukka. Reissu kesti perjantai aamuvarhaisesta sunnuntaiyöhön 17.-19.1. Kone lähti perjantaina Helsingistä klo 6.30 ja olimme takaisin Suomessa sunnuntaina klo 23.30. Reissu oli varsin tiivis, eikä vapaata aikaa katsella Itävaltaa juuri jäänyt. Lentomme laskeutui Munchenin lentokentälle hyvissä ajoin aamu yhdeksän aikaan ja saimme vielä yhden tunnin lisäaikaa siirryttyämme Saksan aikaan. Lähdimme välittömästi tavarat saatuamme ajamaan autobaanaa kohti Itävaltaa. Ajoreittimme meni Lienzin pikkukaupungin läpi kohti Obertilliachia, joka toimi kisakeskuksena maratonhiihdoissa lauantain perinteisessä ja sunnuntain vapaassa.

Lienziä lähestyttäessä maisemat olivat jo todella upeat, vuoristoa näkyi joka puolella ja aurinkoinen sää teki maisemista kaksin verroin upeammat. Lunta ei tosin ollut Lienzissä juuri nimeksikään, ainoastaan pieniä lumenrippeitä pelloilla, joissa oli ehkä ollut jo ladut jossain vaiheessa talvea. Lienzin jälkeen tie alkoi kiemurrella selvästi ylemmäs ja ilma kylmeni jatkuvasti ylöspäin ajaessamme. Ajomatkan aikana lämpötila putosi Munchenin +10 asteesta Obertialliachin 0 keliin. Se mikä alempana tulee vetenä, sataa yleensä lumena Obertilliachissa 1500 m korkeudessa. Lunta oli niin paljon, että lumipenkkojen takaa ei nähnyt juuri muuta kuin tien reunat. Tiet olivat oletetun kapeita ja ajaa sai tarkasti mutkaisella tiellä.

Saavuimme majapaikkaan neljän maissa iltapäivällä ja katsastettuamme huoneet lähdimme lähes samantien ajamaan takaisin n. tunnin ajomatkan päähän Lienziin, jossa vietettiin kisaviikonlopun avausseremonia ja hiihdettiin tekniikkasprintti kaupungin torilla. Vaikka autossa istuminen alkoi jo väsyttää, olivat avajaiset näkemisen arvoiset ja pitihän olla mukana kannustamassa, kun Virtasen Teemu omasta porukastamme hiihti sprintin. Sprinttirata oli tehty käsin keskelle toria ja siinä oli tekniikkakohtia ja vauhtia katsojien iloksi muun muassa metrin korkuinen droppi, josta hiihtäjät tulivat vauhdilla alas ja erittäin jyrkkä lyhyt mutkalasku, josta teki varmasti vaativan lumen irtoaminen alustasta.

Sprintin jälkeen ajelimme taas takaisin majapaikkaan Wacht-nimiseen Alppityyliseen majataloon, joka sijaitsi kauniin vuoristopuron laidassa. Kesällä paikka olisi varmasti upea, kun lumi ei estäisi näkymiä. Loppu ilta meni syödessä ja levätessä. Osa porukasta hiihti myös lauantaina, joten heillä oli edessä vielä suksen voitelua ja sääspekulaatiota. Onneksi minä sain levätä lauantain, sillä univelka oli tuntuva aamuneljältä heräämisen jälkeen. 

Esko, Mari ja Juha lähdössä lauantain hiihtoon.

 Nukuin lauantaiaamuna muuta porukkaa pidempään, mutta ennätin toivottaa tsempit kisaan ennen heidän lähtöään. Keli oli perinteisen hiihtoon erittäin ongelmallinen, kun yöllä oli tullut uutta lunta, joka muuttui aamuntunteina vesisateeksi. Pitovoiteluun keli toi arvattavia hankaluuksia, joten pidin porukan puolesta peukkuja, että sukset toimisivat heillä edes jonkin verran. Itse jäin syömään rauhassa aamupalaa ja lepäämään huoneeseen. Kävin keskipäivällä hieman juoksemassa ja totuttelemassa ohueen ilmaan. Lähdin majapaikasta juoksemaan kohti Maria Luggae nimistä pientä kylää, jossa oli pyhimysten kirkko ja pieni kauppa. Maisemat muuttuivat vielä upeammiksi, kun maasto avartui ja saatoin nähdä kauemmaksi. Kävin kääntymässä lähellä isoa riippusiltaa, joka ylitti alapuolella virtaavan vuoristopuron ja hölkkäilin takaisin jyrkkiä nousuja pitkin. Huomasin selvästi hengittämisen olevan normaalia raskaampaa ohuen ilman vuoksi.

Rauhallinen päivä ja väljä aikataulu teki hyvää tiiviin matkustamisen jälkeen ja sain itsekseni ladata akkuja seuraavan päivän koitokseen. Pian perinteisen hiihtäjät saapuivat ja odotin malttamattomana heidän kommenttejaan kilpailureitistä ja tuntemuksistaan. Niin kuin arvelin oli heillä ollut isoja ongelmia pitojen kanssa ja hiihto oli mennyt täysin käsille. Vastassa oli siis melkoisen väsynyttä porukkaa. Illalla lähdimme vielä testaamaan suksia kisapaikalle ja huomasin luiston olevan uuden kostean lumen vuoksi hidas. Parhaiten toimi sileä ja löysä plus-suksi, jonka kärjet nousivat hyvin lumen pinnalle. Siinä oli siis huominen pari.

Kisa-aamu koitti pimeänä ja sateisena, lunta oli tullut yön aikana useita senttejä ja lisää satoi koko ajan. Aamun aikataulu oli jälleen tiivis, sillä meidän piti aamulla pakata kaikki kamppeet mukaan ja luovuttaa majapaikan avaimet. Olimme aikataulussa hyvin, siihen saakka kunnes vuokra-automme uuden uusi BMW jämähti paikoilleen lumen täyttämään pihaan yliherkän peruutustutkan takia. Auto ei liikkunut eteen eikä taakse ja lunta piti lapioida pois alta ja sivuilta ennen kuin auto suostui lähtemään. Siinä vaiheessa olimme jo myöhässä aikataulusta ja tavoitteeni olla kisapaikalla hyvissä ajoin ei ihan toteutunut. Isossa tapahtumassa on paljon hitaampi toimia ja testata suksia kuin pienessä kisassa. Ruuhkaa testipaikalla riitti ja ennen kuin sain mitään luotettavia testituloksia oli enää puoli tuntia aikaa lähtöön. Siinä vaiheessa oli vielä alkuverryttely tekemättä ja lähtöpaikka katsastamatta. Ehdin verrytellä vain lyhyen sivauksen ennen kuin piti suunnata lähtöalueelle.

Lähtö oli todella ruuhkainen ja siinä olisi pitänyt päästä erittäin nopeasti rynnimään hyville paikoille. Huono alkuverryttely teki lihaksista raskaan oloiset, kun hengitys ei ollut auki. Ilman ohuus vielä korosti alun vaikeutta huonosti lämmitellyillä lihaksilla. Pian latu kapeni yhden mentäväksi uraksi ja ladun reunat olivat todella pehmeitä lumisateen jäljiltä. Ohittaminen sivusta oli mahdotonta ja vaikka näin, että muita naisia oli edessä päin, ei minulla ollut mahdollisuutta nousta saavuttamaan heitä. Ihmettelin letkan hiljaista vauhtia alun jälkeen ja halusin todella mennä kovempaa. Pyysin englanniksi monta kertaa tilaa ja puskin väkisin parin miehen ohitse. Samalla aloin nähdä Roposen selän edessä päin. Hän siis hiihti samassa letkassa. Tyydyin tuon tiedon valossa letkan verkkaiseeen vauhtiin ja yritin pitää oman paikkani. Kaikki vaikutti jo hyvältä, kunnes tuli ensimmäinen kolari alamäessä. Laskussa oli kova mutka ja yhtäkkiä edessäni oli kaatuneena kasa miehiä, joilla oli sukset solmussa. En pystynyt väistämään heitä ja hiihdin sekaan. Pääsin huonosti ylös, kun takaa tuli koko ajan lisää kaatuvia hiihtäjiä. Siinä vaiheessa edessä olleet naiset olivat karanneet ja lähdin ajamaan heitä vimmatusti kiinni. Sykkeet olivat korkealla ja tuntui raskaalta, mutta halusin saavuttaa vielä heidät. Hiihdin kovaa kiinni porukkaa, kunnes eteeni kaatui jälleen mies. Onneksi kaatuminen oli ylämäessä, joten en itse kaatunut, mutta kohta oli niin kapea että jouduin seisomaan hänen takanaan turhauttavan kauan, ennen kuin pääsin jatkamaan. Tuosta selvittyäni sain vihdoin letkan kiinni, mutta olin kuluttanut tärkeätä "polttoainetta" reippaanlaisesti ja oli pakko päästä hiihtämään tasaisesti energiaa säästäen. Matka naisten perässä kuluikin mukavasti ja olo alkoi palautua reuhtomisesta. 20 km kohdalla sain juomaa ja olin aivan Ritun perässä. Oli oli hyvä ja fiilis korkealla, ajattelin tässä olevan tilaisuuteni hyvään sijoitukseen. Tästä alkoi myös pitkä yhtenäinen nousuosuus, jonka jälkeen olisi vain laskupainoitteista pätkää maaliin.

 Alun menoa

Vauhti hidastui ylämäessä jonkin verran ja oma oloni oli vahva. Lähdin vetämään porukkaa ja Ritu seurasi takanani. Huomasimme, että muut naiset olivat jo hieman jääneet ja jatkoimme määrätietoisesti ylöspäin. Nousu alkoi pikkuhiljaa minullakin painaa, sillä olihan sen useita kilometreja pitkä ja välillä aika jyrkkä. Mäen päällä olin hieman väsynyt vetojuhdan töistä ja halusin lepäämään toisen taakse. Pian pääsin italialaisen naisen taaksen lepäämään ja jatkoin laskuosuudet siinä. Lunta satoi erittäin sakeasti ja laseja ei voinut käyttää, joten laskeminen oli vaikeaa valkoisilla pelloilla. Olin jo oppinut varomaan ladun pehmeitä reunoja ja yritin vain seurata toisen perässä samoja linjoja laskien. Muut naiset ottivat laskut todella varman päälle ja välillä tuntui, että olisin voinut laskea jopa hieman kovempaa. Laskuosuuksilla paikat vaihtelivat ja naisia pyrki joka kohdassa sivuilta ohitse. En häiriintynyt siitä ja yritin välttää kolareita, joten annoin heidän mennä ohitse. Ladun kurvatessa kohti stadionia tiesin jäljellä olevan enää 7 km. Siinä vaiheessa tunnelma letkassa alkoi todella tiivistymään ja syntyi kiilaamista ja tönimistä. Seassa oli muutama mies, jotka jatkuvasti työnsivät minua sivuun isomman oikeudella ja jouduin käyttämään paljon voimia pystyssä pysymiseen. Ladun kurvatessa uudelleen pellolle hiihtäminen vaikeutui entisestään, kun silmät eivät enää havainneet ladun ja pellon reunoja ja edessä tapahtui taas kaatuminen, jossa meni pari naista nurin. Yritin väistää heitä sivuun kurvaten, mutta sukset kärjet sukelsivat pehmeeseen lumeen ja kaaduin itsekin. Ylös päästyäni oli letkaan tullut taas reilu rako, jonka jouduin hiihtämään kovasti runnoen kiinni. Pääsin nousemaan uudelleen naisten tuntumaan ja hiihtelin jo heidän perässään, kunnes suksi takertui taas reunalumeen yrittäessäni ottaa juomaa vielä 2,5 km ennen maalia. Siinä vaiheessa tiesin, etten nouse enää kirkkaimpaan voittotaisteluun ja jouduin kamppailemaan himmeimmistä sijoista. Ajoin letkan kovasti taistellen melko pian kiinni, mutta naisten takana oli useita miehiä, joiden ohitse en enää päässyt. Pian tulimme maalin alapuoleiselle uralle, josta oli enää lyhyt nousu maalisuoralle. Tykitin minkä pääsin ja pystyin nousussa ohittamaan yhden naisen nousten kuudenneksi. Maalisuoralla oli kolme havutettua kaistaa, mutta vain yhtä oli käytetty ja muut olivat ummessa. Minun oli pakko kurvata muiden perään liukkaammalle kaistalle, kun umpihangen kautta ei olisi ollut mitään mahdollisuutta ohittaa enää muita. Niinpä hiihdin ihan naisten takana häviten edessä olleelle viidennelle naiselle vain 0,4 s ja neljännelle 1 s. Voittoon jäi vain 11 s. Voiton mahdollisuuskin oli ollut jo mielessäni ja sija 2. erittäin todennäköinen ilman kahta viimeistä kaatumista. Niinpä maalissa päällimmäinen tunne oli voimakas harmi, erityisesti kun tunsin voimia vielä jääneen.

Omaan suoritukseeni ilman kaatumisia ja kolarointeja olin kuitenkin tyytyväinen ottaen huomioon erittäin vähäinen hiihtoharjoittelu tässä vaiheessa kautta. Lumen puutteen vuoksi olin tehnyt harjoituksia lähinnä juosten. Välissä oli kolme viikkoa etten hiihtänyt kuin kerran viikossa hiihtoputkessa. Ihmeen hyvin sain pidettyä tekniikan kuosissa vaikealla alustalla ja yllätyin miten hyvin lihakseni jaksoivat näin pitkän suorituksen, vaikka lajivoimaa en ollut päässyt suksilla tekemään.

Kisan jälkeen meidän piti lähteä nopeasti ajamaan Muncheniä kohti ja en ehtinyt edes selvittää oliko minulla oikeutta palkintoon. Toivottavasti asian saa selvitettyä jälkikäteen vielä Suomesta käsin. Pieni loppuverryttely olisi tehnyt terää, mutta pääasia että sain ruokaa ja juomaa ennen automatkaa. Matka lentokentälle sujui hyvin ja olimme aikataulussa sinne päästyämme. Tosin yhtään ylimäärästä aikaa ei ollut. Helsinkiin päästyämme lämpötila tippui Munchenin +10 asteesta -15 asteeseen. Saavuimme Helsinkiin yöllä puoli kahdentoista aikaa ja jatkoimme ajamista kotiin yötä vasten. Olimme kotona Jyväskylässä yöllä neljän aikaan.

Reissu oli kaikkiaan antoisa, vaikka olisin mielellään ollut Itävallassa vielä pari päivää lomamielessä kisan jälkeen. Toivottavasti joskus saamme aikaiseksi hieman pidemmän reissun ja ehtisin fiilistellä upeita maisemia hieman pidempään. Voin suositella kisaa kaikille innokkaille hiihdon harrastajille, erityisesti jos lähtee sillä asenteella, että on aikaa hieman ihailla ympäröiviä maisemia hiihdon aikana. Kilpasarjassa täysiä hiihdettäessä siihen ei ole mahdollisuutta, kun keskittyminen on sataprosenttisesti suorituksessa.

Maisemaa Lienzin läheltä

Lunta suksien alle jo kovasti odottaen 

Sini

Uusia tuulia ja harjoitteluni kulmakiviä

Vuodenvaihde oli minulle todellista pohdinnan aikaa, kun mietin uutta suuntaa määräaikaisen työsuhteeni päätyttyä joulukuun puolessa välissä. Asiaa mietittyäni rohkaistuin ja päätin herättää henkiin jo pidemmän aikaa kyteneen haaveni hyvinvointialalle suuntautumisesta. Niinpä ilmoittauduin Trainer4youn järjestämään helmikuun alussa alkavaan personal trainerin koulutusputkeen, joka koostuu hyvinvointivalmentaja, kuntosalivalmentaja ja personal trainer- koulutusosuuksista. Tulevaisuuden haaveenani on päästä jakamaan vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana mieleeni kertynyttä hiljaista tietoa urheiluharjoittelun ja treenaamisen mielenkiintoisista lainalaisuuksista. Päätöstäni helpotti osaltaan se, että oma kasvatustieteellinen ja aikuispedagoginen taustakoulutukseni toimii hyvänä pohjana trainerin työssä, joka on aikuisten ohjaamista ja valmentamista. Toisaalta tavoittelen työtä, joka mahdollistaisi hieman vapaamman otteen oman päivän rytmittämisen suhteen, jolloin treenaaminen ei jäisi aina myöhäiseen iltaan, niin kuin klo 8-16.15 työssä ollessani väistämättä käy.

Mennyt lumeton talvi on vaatinut improvisaatiota myös treenaamisessa. Sen jälkeen, kun lumet sulivat jouluaattona Jyväskylän tienoilta, olen tehnyt paljon pyöräily- ja juoksuharjoituksia sekä voimaharjoittelua n. 1 krt/vko. Innovatiivisuutta on saanut käyttää erityisesti kovien laatuharjoitusten toteuttamisessa, kun vuoroin sohjoinen ja liukas tienpinta on hankaloittanut tyypillisten treenien toteuttamista. Minulla on nastarenkaat ainoastaan "kauppakassipyörässäni", jolla kuljetan Eetua myös turvaistuimessa, minkä vuoksi en ole liukkailla keleillä ajellut maastossa vaan tyytynyt lyhyisiin muutaman kilometrin mittaisiin hyötyajoihin. Muutamana sulana päivänä kävin tosin ajamassa maastossakin latupohjia pitkin uudella Bergamontillani parin tunnin mittaisia peruslenkkejä.

Olosuhteista johtuen olen viime aikoina tehnyt muutaman laadukkaan tehoharjoituksen juosten. Olen hyödyntänyt niissä lähialueen Pupuhuhdan mäkeä, jonne pääsee kiipeämään viidestä eri suunnasta maun mukaan joko pitkään tai jyrkkään ylämäkeen. Pisin nousu kestää kovalla vauhdilla juosten reilun 5 min ja lyhyestä mutta jyrkästä suunnasta noustuna 2 min.Vetelin noita nousuja yhteensä kuusi kertaa eri suunnista juosten vk-mk sykkeillä. Toisenlaisen juoksuharjoituksen toteutin viikon päästä viereisessä Vesitornin mäessä, kun juoksin ylös menevää huoltotietä pitkin 6x2,5 min anaerobisella kynnyksellä. Minulle on ihan sama teenkö kovat harjoitukset hiihtäen, juosten tai pyöräillen, sillä kaikissa lajeissa saan laitettua itseni yhtä ahtaalle ja suoritustekniikka pysyy hyvänä. Pidän itseäni kolmen kestävyyslajin "moniottelijana", sillä pystyn kilpailemaan kaikissa lajeissa hyvällä tasolla. Pyöräilyn ja hiihdon suoritustaso on minulla aika lailla tasavahva ja juoksun hieman niitä heikompi, mutta kuitenkin kelvollinen. Viime keväänä juoksin koko urheiluhistoriani parhaita aikoja kisoissa myös omaksi yllätyksekseni, esimerkiksi juhannuksena juostun Kiimasen Savulenkin (jonkin verran mäkiä sisältävä hiekka- ja kärrytie) 10 km aika 37,00 min pisti miettimään, mistä ammensin edellisvuosiin verrattuna niin hyvän tulosparannuksen.

Teen kovat harjoitukset myös pyöräkisakaudella monesti juosten tai sauvarinteenä. Jos juoksu- ja pyöräkisoja on säännöllisesti, en tee niiden lisäksi muita kovia harjoituksia vaan keskityn omilla lenkeillä matalatehoiseen peruskestävyyteen palautumisen varmistamiseksi. Mikäli kisoja ei ole säännöllisti teen omia kovia harjoituksia eri tavoin mm. tasavauhtisina n. 10 km mittaisina vk-juoksuina mäkisessä maastossa, vetotyyppisesti esim. 6x4 min ylämäkivetoina tai 3x8-10 min mittaisina pidempinä mutta vastaavasti hieman matalampitehoisina vetoina. Keväisin hiihtokisoista palauteltuani teen saman tyyppisiä vetoja myös pyörällä, jotta jalat tottuvat siirtämään voimaa myös polkimille. Pyöräkisojen alettua teen ainoastaan lyhyitä spurtteja pyörällä ja jätän pidemmät vedot kokonaan pois. Mäkiä tosin ajan paljon melkein jokaisella maastolenkillä, jolloin jalkojen voima pysyy sitä kautta kunnossa.

Lumien tultua teen kovat harjoituksen aina suksilla. Yleensä vetotyyppisesti joko 5-6x4-5 min tai 3x8-10 min mittaisina vk-mk alueen vetoina. Lähes aina hyödynnän kovat nousut vedoissa, ellei keli ole muutoin todella hidas. Jos hiihtokisoja on joka viikonloppu, teen kovan harjoituksen viikolla ainoastaan, jos oloni on palautunut. Pitkien kisojen jälkeen en tee ainakaan viikkoon mitään kovaa, ainoastaan palauttavaa todella kevyttä hiihtoa. Muutoinkin olen maltillinen hiihtovauhdin kanssa pk-lenkeillä, jotta niistä tulee oikeasti palauttavia harjoituksia.

Kovat treenit muodostavat harjoitteluni rytmitysrungon, jonka perustalta rakennan muun sisällön. Muu harjoittelu koostuu 1-2,5 t mittaisista pk-harjoituksista, 1-2 krt viikossa tekemästäni voimaharjoituksesta ja pk-lenkkien aikana tekemistäni nopeusvedoista, yleensä 10x10-30 s. Olen "ylipitkien" harjoitusten suhteen laiska ja teen yli 2,5 t mittaisia lenkkejä harvoin, korkeintaan 1 krt/kk. Toisaalta minulle tulee normaaleiden harjoitusten lisäksi joka arkipäivä n. 10 km hyötypyöräilyä, joka raskaissa talviolosuhteissa ja poikaa turvaistuimessa kuljettaen tekee 30-40 min. Teen varsinaisen treenin kerran päivässä ja hyötypyöräilystä muodostuu tavallaan toinen kevyt treeni. Niinpä treeniä minulle kertyy arkisin 1,5-3 t, jos mukaan lasketaan hyötyajot. Pyrin pitämään yhden lepopäivän viikossa, jolloin pyöräilen korkeintaan kauppareissun.

Minun vahvuutenani maastolajeissa on hyvät voimatasot, jotka kehittyvät lähes vaivihkaa kuljettaessani joka päivä reilun 13 kg painoista "lisäpunttia"☺ turvaistuimessa tai pyörän peräkärryssä. Usein lisäpainona on vielä reilut kauppaostokset joko selkärepussa tai kärryn peräkontissa. Näihin kun yhdistyvät vielä lumipöperö, kova pakkanen ja nastarenkaat vaaditaan reisiltä jo aika paljon. Saadakseni olla mahdollisimman paljon poikani kanssa teen pyöräilyn lajivoimaharjoituksia monesti Eetua kuljettaen tai mieheni lähtee Eetun kanssa pyörällä mukaan juoksulenkeilleni. Hieman soveltamalla ja mielikuvitusta käyttämällä saamme olla perheen kanssa mahdollisimman paljon yhdessä.

Improvisoiden Sini

Ensimmäinen blogini

Liekö pimeä vuodenaika synnyttänyt jonkinlaisen tarpeen kirjoittaa, kun löysin itseni myös omaksi yllätyksekseni väsäämästä blogia. Tai sitten arkielämän pyörittäminen on alkanut vihdoin sen verran löysätä otettaan, että edes pieniä hetkiä jää itselle myös kotona ollessa. Kahden lajin täysipainoinen harrastaminen SM-tasolla on perheelliselle aika kiireistä hommaa, eikä tarvitse paljoa miettiä miten "vapaa ajan" käyttäisi.

Joka tapauksessa alan kirjoitella hieman treeneistäni ja kuulumisiani hiihto-, pyörä- ja juoksukisoista vuoden mittaan. Ehkä saan tästä intoa myös hieman jäsennellä ja tallentaa harjoituksiani kirjalliseen muotoon muistinvaraisen tiedon lisäksi. Suurin kiitos blogin aikaansaamisesta kuuluu ystävälleni, joka herätti uudelleen henkiin väljehtyneen ajatukseni blogin perustamiseksi ja auttoi minua sivupohjan sommittelussa.

Mitä joulukuun ja tammikuun alun treenaamiseen tulee, on se varmasti monen muun Etelä-Suomessa tai no Kainuun alapuolella asuvan tavoin harvinaislaatuista. Lunta ei ole ollut hiihdettäväksi asti Jyväskylässä joulukuun alun jälkeen. Laajavuoren ensilumen ladulla on päässyt parhaiten hiihtämään, mutta sekin suli jouluaaton jälkeen tulleissa vesisateissa hiihtokelvottomaan kuntoon. Joulun jälkeen olen käynyt vain kerran Leppävirran hiihtoputkessa treenaamassa, sillä matkaa sinne kertyy melkein 140 km suuntaansa ja reissuun menee lähes kokonainen päivä. Huomenna tosin on tarkoitus taas lähteä putkeen hiihtämään, että saisin pidettyä tuntumaa suksiin yllä edes jonkin verran. Harjoitukset kotipuolessa ovat olleet sulanmaantreeniä: pyöräilyä ja juoksua. Onneksi lähimetsän pururata on jälleen juostavassa ja pyöräiltävässä kunnossa, niin olen päässyt taas hyödyntämään reitin tarjoamia kovia nousuja harjoittelussani. Sain viikko sitten myös ensi kesän uuden menopelin alle nimittäin Bergamont Revox Team -mallin hiilikuitu 29":n, johon olen tehnyt tuttavuutta sulilla maastoreiteillä. Pyörä on tietenkin erilainen ajaa aiempaan kalustooni verrattuna, mutta erittäin ketterä, kevyt ja nopean tuntuinen. Takana on kolme maastolenkkiä ja ajoasento vaatii vielä pientä viilausta, mutta nyt jo pyörä lukee minua ja minä pyörää niin kuin pitääkin☺.

Viimeksi tämän päiväisellä lenkillä sain jälleen vahvistusta tunteelleni/havainnolleni, että erityisesti minun kaltaisessa elämäntilanteessa kunnon saa rakennettua parhaiten kotiolosuhteissa. Asuinseutuni mäkisyys antaa loistavat mahdollisuudet raskaisiin harjoituksiin, jos sisua vain riittää. Joskus joudun pikemminkin etsimään tasaisia reittejä, että palauttavat harjoitukset onnistuvat. Samoin valaistuja pururatoja ja ulkoilureittejä on lähes 35 km heti kotinurkilla. Esimerkiksi tämän päivän harjoituksesta tuli taas puolivahingossa mäkitreeni, kun lähdin vain ajelemaan reilua parin tunnin peruslenkkiä tuttuihin maastoihin.

Seuraava hiihtokisa on tarkoitus käydä Keuruulla Suomen cupissa 11.1. Toivottavasti hiihtotuntumani pysyy yllä, eikä jalat ala taas polkea niin kuin talven ensimmäisissä hiihtokisoissa Lehtimäellä kävi☺

Seuraaviin kuulumisiin Sini