Kuluneena talvena hiihtotuntuman ylläpito on ollut vaikeaa lumettomuuden vuoksi ja aikaa on kulunut runsaasti hiihto-olosuhteiden etsimiseen. Olen joutunut harmikseni rikkomaan arkipäivien autottomuusperiaatettani lähes päivittäin ajaessani Laajavuoreen hiihtämään lyhyttä ensilumen latua. Tosin nyt pitkien kisojen jälkeen on pitänyt aina pari hiihdotonta päivää, eikä ole tarvinnut hypätä auton rattiin. Amerikan Birkiebeinerin jälkeen minulle tuli tiukka viikonloppu, kun hiihdin heti seuraavana lauantaina 1.3. Joutsan hiihdot ja sunnuntaina 2.3. Salpausselällä Lahden mc-kisoissa. Tunsin viikonloppuna voimakasta väsymystä, joka johtui osaltaan matkaväsymyksestä, aikaerorasituksesta, vielä kesken olevasta palautumisesta erityisen kovasta 52 km kisasta sekä samanaikaisesti Suomeen tultua alkaneista allergiaoireista. Meno ei ollut kumpanakaan päivänä erityisen hyvää, mutta hyvä että pystyin osallistumaan koviin kisoihin. Lauantain kisareitti ei ollut ihan minun mieleiseni ladun kiertäessä tasaisella pellolla reilun kilometrin mittaista lenkkiä. Kunnon nousuja ei reitillä ollut ja erojen tekeminen tuolla ladulla oli vaikeaa. Tuloksena oli tyydyttävä 2. sija Kati Venäläisen voittettua kisan reilulla 2 s erolla. Ajattelin kisan toimivan hyvänä avauksena Salpausselälle, mutta olo ei kohentunutkaan käsikirjoituksen mukaan vaan jo ajessamme Joutsasta Lahteen kisan jälkeen huomasin, että väsymys oli vain pahentunut ja edessä oleva seuraavan päivän 10 km tiettävästi mössöladulla oli jo ajatuksena epämiellyttävä.
 |
| Joutsan hiihtojen baanalla |
Lahdessa aamulla verrytellessäni sykkeet olivat tosi korkealla ja minua paleli oudosti. Mukana kuitenkin oltiin ja testailin suksia märällä ja sohjoisella tykkiladulla. Löysin omasta kalustostani hyvän tuntuisen suksen, jossa oli hyvä karkealle ja märälle suunnattu vesikelin kuvio. Suksi tuntui hyvältä, joten fiiliskin kisaan lähdettäessä parani. Ajatuksena oli hiihtää ensimmäinen kierros oloa tunnustellen ja sitten lisäten toisella kierroksella vauhtia, jos voimia suinkin vain olisi. Kisa lähti mukavasti käyntiin ja yritin hiihtää rennosti syvässä sohjossa. Kuulin kannustushuutoja, että hyvin menee mutta muutoin en ollut tilanteesta tai väliajoista tietoinen. Fiilis oli kohtuullinen ja jaksoin tehdä hyvin töitä, kunnes uutta lunta alkoi sataa vauhdilla ensimmäisen kierroksen lopulla ja suksi nihkeytyi saman tien. Yritin etsiä ladulta vanhan lumen kohtaa, mutta uusi lumi jäi ihmeen kaupalla sohjoisen ladun pintaan liippamaiseksi kerrokseksi, eikä karkeahko vesikelin kuvio tykännyt siitä yhtään. Meno hyytyi aivan kuin seinään ja kovasta yrityksestäni huolimatta jäin laskuissa minut ohittaneille norjalaisille lannistavan paljon. Halusin kuitenkin hiihtää maaliin saakka hienoissa puitteissa ja ajattelin jättäväni lopputulokset omaan arvoonsa kelin äkkinäisen muutoksen vuoksi, joka ainakin minulle toi karvaan yllätyksen. Olo maalissa ei ollut edes kovin väsynyt, sillä tökkivän suksen vuoksi liikerytmi hidastui niin paljon, että myös sykkeet laskivat loppua kohti enkä saanut olosmitattua itsestäni riittävästi. Joka tapauksessa oli hienoa päästä kokemaan Salpausselän tunnelma ja hyvin järjestetyt kisat ensimmäistä kertaa itse kilpailijan roolissa.
 |
| Keli muuttui yllättäen kesken kisan |
Kisaviikonlopun jälkeen väsymys paheni, kun palautuminen Birkiestä oli muutoinkin ollut kesken. Oli kuitenkin ihanaa, että pääsin pienen lumisateen jäljiltä hiihtämään Huhtasuolla edes kolmena päivänä. Hiihdin alkuviikosta erittäin kevyttä 1-1,5 tunnin lenkkiä ja kävin torstaina ja perjantaina juoksemassa reilun puolen tunnin mittaiset lenkit. Perjantaina oli edessä taas lähtö Oulun Tervahiihtoon, jossa piti olla matkana 70 km vapaalla. Epäilimme Oulun lumitilannetta, mutta kisajärjestäjät vakuuttelivat nettisivuillaan ladun olevan kunnossa ja valokuvat ladusta näyttivät hyviltä. Lisäksi katsoimme lumitilannetta Forecan ja ilmatieteenlaitoksen nettisivuilta, joissa oli ilmoitettu lunta olevan 23 cm, minkä ajattelimme riittävän hyviin latuihin, etenkin kun reitillä kerrottiin tehdyn lumitalkoita. Voitelimme minulle matkaan ainoastaan hyvät kisasukset ja lumettomuus todellakin yllätti Ouluun ajaessamme. Perillä ei ollut yhtään enempää lunta kuin kotopuolessakaan ja olin todella ihmeissäni, että voidaanko kisa hiihtää. Perjantai-iltana latu näytti ihme kyllä olevan vielä välttävässä kunnossa ja ladulla oli enemmän lunta kuin hiekkaa, mutta koko lauantain vastaisen yön jatkunut rankka vesisade heikenti ladun kuntoa olennaisesti ja kisa-aamuna oli karu totuus edessä. Ladulla oli todella paljon hiekkaa, vesilammikoita, iljan jäätä ja lumen alta esiinpistäviä oksia. Kisat oli kuitenkin päätetty viedä läpi lyhennetyllä reitillä 35 kilometriin ja olin jo tekemässä oman päätöksen, etten starttaa hyvillä suksillani, kunnes Heiskasen Heli hiihti vastaan ja lupasi lainata kisaan minulle omat harjoitussuksensa. Niinpä ajattelin kiertää kisan harjoitusmielessä, koska olimme tulleet Ouluun saakka ja yöpyneetkin siellä. Juha voiteli Helin sukset hätäisesti ja minuuttiaikataulusta huolimatta ehdin matkaan. Sukset luistivat alussa ihan hyvin, mutta minulla oli hieman totutteluvaikeuksia niihin, kun en ollut ehtinyt yhtään testata niitä ennen starttia. Muutenkin eri merkkisissä suksissa on omanlaisensa hiihtotuntuma, ja Peltoset poikkeavat jonkun verran esim. Fishereistä tuntumansa puolesta.
 |
| Hymyä Helin kanssa kisan jälkeen |
Hiihdimme Helin kanssa yhtämatkaa ja varoittelimme toisiamme huonoista kohdista. Tämä hiihto oli verrattavissa maastopyöräilyyn, jossa sopivan kohdan etsiminen ja esteiden väistely on olennainen osa. Hiihdimme lähes pk-vauhtia, sillä ladulla ei voinut hiihtää täysiä ja suurin osa alkumatkasta mentiin tasatyöntöä jäisellä alustalla. Pysyin pystyssä melkein 30 km saakka, kunnes letkassa hiihdettäessä sukseni tökkäsi yht`äkkiä esiin tulleeseen maahan ja kaaduin jäiselle kohdalle rintakehä edellä. Ihme kyllä minuun ei sattunut muutoin, kuin että ilmat lähtivät pihalle keuhkoista ja hengittäminen oli hetken aikaa vaikeaa. Hiihdin letkan kiinni ja nousin Helin kantaan. Tasailin hengitystä ja olo alkoi tuntua jälleen suhteellisen hyvältä. Tiesin, että kisan ratkaisu jäisi loppukiriin, koska ladulla oli loppumatkasta kova vastatuuli ja eron saaminen takana hiihtävään olisi vaikeaa. Niinpä maaliin ollessa enää vajaa kilometri kiskaisin loppukirin noustuani ensin miesten ohi letkan kärkeen. Osallistuminen kisaan siis kannatti, vaikka epätoivo ennen starttia meinasi vallata. Helin ansiosta kuitenkin saatoin osallistua ja kiitos hänelle avuliaisuudesta minua kohtaan. Oli rutkasi parempi mieli ajaa pois Oulusta kisan hiihtäneenä ja hyvän harjoituksen saaneena, kuin tyhjin taskuin.
Nyt saan ansaitun väliviikonlopun
kisoista, kun ensi viikonloppuna istun koulun penkissä personal
trainer -opinnoissani. Mutta sitä seuraavana viikonloppuna onkin edessä
oman seuran SM-hiihdot Vaajakoskella, johon luontokin on vihdoin
ojentamassa auttavan kätensä pakkasen muodossa. Lainatykit
odottavat ojossa päästäkseen ampumaan lunta
Vaajakosken laduille. Toivon, että voimme tarjota kisaan hyvät
olosuhteet ja kisassa voidaan hiihtää ykkössuksilla.
Itse osallistun 5 km vapaalle perjantaina ja hiihdän lauantaina
jonkun viestiosuuden seuramme joukkueessa.
Tervetuloa kotimaisemiini Vaajakoskelle!
