sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kesäkauden viimeiset kisat

Niin on kesä on vaihtunut lopullisesti syksyyn ja kesäkauden viimeiset kilpailut on osaltani käyty. Olen saanut levätä raskaan kilpailukauden jälkeen nyt kaksi viikkoa ja voin sanoa levon tulleen tarpeeseen. Saariselkä mtb:n jälkeen kilpailukausi jatkui syyskuun ajan tiivinä siten, että kisoja riitti joka viikonlopulle. Saariselän kolmipäiväisestä etappikisasta jäi "palautumisvelkaa", jota ei päässyt lepäämään pois ennen kuin vasta nyt viimeisten kisojen jälkeen. Jätin vastoin ennakkoajatuksia maastopyörä-maratoncupin päätöskilpailun Tampereella väliin, koska olin väsynyt, enkä ollut panostanut cupiin tänä kesänä, joten minulle ei ollut kokonaiskilpailussa mitään puolustettavaa.

Nyt olen nauttinut mahtavista syyskeleistä etsien sekä jalan että pyörällä uusia metsäpolkuja, joita tuntuu riittävän loputtomiin täällä päin. Olen innostunut polkujuoksusta nyt aiempaa enemmän ja kipitellyt polkujuoksulenkkejä rauhalliseen tahtiin pari kertaa viikossa. Tekninen juoksutaitoni ei ole vielä kovin hyvä, joten samat polut tuntuvat paljon vaikeammilta juosten kuin pyörällä. Opettelua siis riittää ja polkujuoksun taloudellisuudessa on vielä paljon kehitettävää, että saan turhat lihasjännitykset pois ja uskallan askeltaa rennommin juurakossa ja kivikossa.

Aion viettää lokakuun ja marraskuun alun hyvin kevyesti harjoitellen ennen kuin ensilumen leiri kutsuu Levillä viikolla 47. Toivottavasti sitä ennen säät ovat suosiollisia ja Laajavuoreen saadaan ensilumen latu.

Lopuksi kertaan vielä hienoja muistoja syyskuun kisoista. Näistä kotiintuomisina mm. Jämi Triplan voitto sekä kaksi Suomenmestaruutta.

Syyskuun toisena lauantaina kisattu Jämi 21 XC-run oli siis kolmiosaisen Jämi Triplan päätösosa, jonka voittamalla lunastin samalla tämän vuoden kokonaiskilpailun voiton. Kisa oli minulta hyvä suoritus vähäisiin juoksumääriin suhteutettuna. Pyörän päällä olin viettänyt selvästi enemmän aikaa kuin juosten. Upean aurinkoinen kisapäivä siivitti minut muutamaa sekuntia vaille viime vuotiseen aikaan, vaikka keli oli kuuma syyskuiseen ajankohtaan nähden ja pienoinen nestevaje vaivasi loppumatkasta. Alla naisten kolmen kärki.

Naiset 21 km
1. Sini Alusniemi Squeezy Team 1.25.58
2. Krista Pärmäkoski Ikaalisten Urheilijat 1.27.24
3. Jenni Mattila Loimaan Voima 1.32.52

Jämin kisareitti meni mm. mukavia kangaspolkuja pitkin

Jämin jälkeen olin  aika väsynyt ja viikon päästä edessä ollut SM-pyörämaraton hieman askarrutti palautumisen suhteen. Parilla täydellisellä lepopäivällä ja hyvin kevyillä lenkeillä sain itseni  jonkinlaiseen kilpailukuntoon ja olin 19.9. Korkeakankaalla lähtöviivalla valmiina 80 km mittaiseen taistoon Suomenmestaruudesta. Kisasta tuli raskas edeltävien päivien runsaiden sateiden vuoksi, jotka olivat tehneet melko teknisestä radasta liukkaan ja mutaisen. Rata oli lisäksi erittäin mäkinen ja koko ajan tarkasti ajettava, josta ei helppoa osuutta paljoa löytynyt. Kisan raskaudesta kertoo osaltaan se, että myös joillakin kovilla mieskuskeilla suoritus kesti yli neljä tuntia. Saavutin kisassa kauden tärkeimmän tavoitteeni ja en voinut olla suoritukseeni muuta kuin tyytyväinen. Alla naisten 3 parasta.

 SM Naiset 80 km        
1     Sini Alusniemi     JyPS     4:15:36,8
2     Susanna Laurila     LaPy     4:31:29,5
3     Meiju Salmela     OP-P     4:36:32,3

SM-lähdössä oli vielä puhtaat vaatteet

Maaliviivan ylitys on paras hetki


Suomipaidan saaminen tuntuu aina yhtä arvokkaalta. Palkintopallilla naisten 2. Susanna Laurilan ja 3. Meiju Salmelan kanssa.
Innostuin syyskuun viimeinen viikonloppu lähtemään vielä Juhan kanssa Iisalmen SM-maastoduathlon kisaan, jossa meillä kummallakin oli edellisvuoden mestaruus puolustettavana. Ilman Juhan tuomaa intoa en olisi reissuun enää jaksanutkaan lähteä.

Maastoduathlon on kilpailumuoto, jossa kisataan juosten ja pyöräillen maastossa niin, että ensin juostaan, välissä pyöräillään ja lopuksi taas juostaan. Kilpailumuoto on kuin tehty minulle, joskin tämän vuotinen juoksureitti oli vähäiseen polkujuoksukokemukseeni ja taitooni nähden teknisesti haastava. Juoksureitti oli muuttunut viime vuodesta todella paljon ja teknistä sekä mutaista polkua oli nyt reilusti mukana. En osannut ennakoida sitä ja harmitti, että maastojuoksukengät jäivät kotinaulakkoon. Lipsuttelin sileillä lenkkareilla märässä kivikossa ja juurakossa. Lisäksi ensimmäisellä juoksuosuudella kadotin kenkäni syvään mutaan ja sain kaivella sitä esiin ja asetella takaisin jalkaan jonkin aikaa. Vaihto pyöräilyosuudelle sujui erittäin hyvin, kiitos liian löysällä olleiden pikanauhojen ja pääsin johtoasemassa pyöräilyosuudelle, jossa lähes normaali "draivi" alkoi vähitellen löytyä. Pyöräjalka ei ollut selvästikään niin huono kuin juoksujalka. Sitä vastoin viimeinen juoksuosuus alkoi kammottamaan jo pyöräilyosuuden lopussa, kun tiesin millaista taistelua se tulisi olemaan. Onneksi kuulin vaihtoalueella olevani selvässä johdossa ja saatoin hölkötellä jaksamisen rajoissa hiipuvalla vauhdilla, mutta voittajana maaliin. Kisa oli selvästi "puolivaloilla" menemistä ja hermosto tuntui väsyneeltä. Sitä suuremmalla syyllä oli hienoa pokata kahden viikon sisällä jo toinen SM-mitali kaulaan. Samalla tunsin, että tämä jäisi kauden viimeiseksi sulanmaan kisaksi ja tarvitsisin lepoa, jonka kautta vahvistuisin talveksi hyvään hiihtokuntoon.

Päivän kruunasi myös Juhan saavuttama M40-sarjan Suomenmestaruus ja kotiintuomisina oli kaksi kultaista mitalia.

Ensimmäisellä juoksuosuudella Juhan kanssa (kuva: Tarja Kiviranta)

SM Naiset 28 km
1. Alusniemi Sini           Jyväkylän Pyöräilyseura   1.56.19,67
2. Oksanen Pauliina         Triathlonteam 226         2.07.18,91
3. Ylinen Susanna           Jyps                      2.08.40,68


Nyt sulattelen hetken aikaa hienoja muistoja nauttien onnistuneista kisoista ja upeista hetkistä, jotka kesästä jäivät mieleen. Niistä ammennan voimaa kohti talven hiihtohaasteita.

Syksyisin terveisin
Sini