maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kiimasen Savulenkki 20.6.

Lannevedellä juhannusaattona juostava Kiimasen Savulenkki kuuluu kategoriaan "pakko päästä mukaan". Niinpä olin tänäkin juhannuksena mukana tapahtumassa, vaikka takana oli 127 kilometrin edestä pyöräkisoja edeltävien 12 vuorokauden sisässä. Jalat olivat kisaa edeltävinä päivinä Laajavuori mtb:n jälkeen väsyneet, mutta tein viikolla vai kevyttä pk-treeniä, joten keräsin itseni jollain lailla juoksukuntoon. Lisäksi kympin juoksukisa tuntuu pyörämaratonkisojen jälkeen niin lyhyeltä suoritukselta, että sen jaksaa venyä vaikka vähän palautumattomassa olotilassa.

Saimme Eetun mummolaan hoitoon, joten pääsin kisaan yhdessä Juhan kanssa. Juha oli juossut Savulenkin viimeksi kymmenen vuotta takaperin ja kymmenen kiloa painavampana, joten odotettavissa oli reipas tulosparannus silloin juostuun 45 min aikaan. Kisapaikalla ihmettelimme, miten sujuvasti kaikki toimi pienen kyläyhdistyksen järjestämänä, kun ottaa huomioon 1204 osallistujaa pienessä tapahtumaympäristössä. Ilmoittautumiseen ei ollut ruuhkaa, pysäköinti toimi ensiluokkaisesti ja kisan lähtökin sujui yllättävän hyvin kapealla hiekkatiellä. Lisäksi kisan tulospalvelu toimi ilman chippejä hyvin ja tulokset tulivat pian nähtäville. Palkintojenjako oli ajallaan jne. Järjestävät todella osaavat hommansa.

Kisa kerää vuodesta toiseen kovia kestävyysjuoksijoita, hiihtäjiä ja suunnistajia osallistujiksi. Tänä vuonna naisten kisassa oli mukana mm. kestävyysjuoksija Johanna Kykyri sekä useampikin hyvä kansallisen tason hiihtäjä. Ihmiset löysivät uskollisesti paikalle, vaikka ensin arvelin kolean sään mahdollisesti verottavan osallistujamäärää. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan tänä vuonna tehtiin kaikkien aikojen osallistujaennätys.

Lähtölaukaus ammuttiin tasan kahdeltatoista ja juoksijat rynnistivät matkaan tiiviissä tunnelmassa, mutta sovussa. Lähdin aika eturivistä matkaan, jotta pääsisin heti alusta alkaen omaa vauhtia. Lähtö onnistui hyvin ja juoksin ensimmäisen kilometrin rinnan muiden naisten kanssa. Ensimmäisen kilometri oli loivaa nousua, jossa kiristin vauhtia tasaisesti ja huomasin muiden naisten jäävän taakseni. Pääsin sopivaa vauhtia etenevään miesjuoksijoiden porukkaan, jossa oli hyvä pysytellä pienoisessa vastatuulessa. Reitin kurvatessa noin 3,5 kilometrin kohdalla pienemmälle metsätielle vilkaisin taakseni enkä nähnyt enää muita naisia perässäni. Pienempää tietä oli kivempi juosta ja matka sujui tiukasta hengästymisestä huolimatta rennosti. Minulle tuli hetkellisesti voimakkaampi olo noin 7 km kohdalla, jolloin lisäsin vauhtia ja erkanin isommasta juoksijajoukosta. Juoksin loppumatkan hyvällä rytmillä ilman suurempia ongelmia. Ainoastaan viimeisellä kilometrillä loivassa laskussa tuli hieman vaikeuksia, kun kuulin joidenkin kanssajuoksijoiden yökkäilevän kovassa rasituksessa ja pahan olon tunne tarttui minuun. Jouduin hieman hidastamaan vauhtia ja kakomaan pari kertaa, kunnes sain taas rytmistä kiinni ja laskettelin rennosti hyvän johtoaseman turvin maaliin.Voitto tuli kisassa 43 s turvin ennen Johanna Kykyriä.

Maalissa olin hämmästynyt kuullessani 36 minuutilla alkavan aikani ja vielä hämmästyneempi olin, kun Juha romahti niin äkkiä viereeni nurmikolle. Hän juoksi ajan 37,14, mikä oli todellakin yli odotusten. Oli kuulema nähnyt minut matkan varrella viimeiselle kilometrille saakka, mutta ihan lopussa sain tehtyä näköjään lisää eroa. Molemmilta suoritus meni yli odotusten. Itse ajattelin ennen kisaa olevani tyytyväinen, mikäli pystyisin juoksemaan 37 minuutin tuntumaan lähelle viimevuotista aikaani. Palkintojen jaossa ajakseni luettiin vahingossa ensin 36,26, mutta huomasin myöhemmin virallisista tuloksista sen olleen 3 s hitaampi. Luultavasti jälkimmäinen aika 26,29 on virallinen. Omaa sekuntikelloa minulla ei ollut kisassa. Joka tapauksessa mielettömän hyvä juoksu sen hetkisessä palautumistilassa. Tämä juoksu vahvisti taas kokemustani siitä, että pyöräkisojen jälkeen juoksu kulkee yleensä kevyesti ja vaivattomasti, vaikka toisin saattaisi luulla.

Kiimasen Savulenkin naisten sarjan tulokset
http://www.lannevesi.fi/Savu2014_tulos.htm#N

Naisten voittajat palkintojen jaossa, kuusi parasta vasemmalta lukien



  


Juhannuskokon ihailua Eetun kanssa
Juhannus meni mukavasti Sulkavalla isäni luona, jonne ajoimme suoraan Lannevedeltä. Viikonloppuun kuului rauhoittumista, hyvää ruokaa ja juomaa, kalastamista ja saunomista. Nyt on edessä hieman pidempi kisatauko, sillä seuraava maratonpyöräkisa on vasta 12.7. Valkeakoskella. Käyn tosin harjoitusmielessä reilun viikon päästä keskiviikkona pienen iltahölkän Petäjävedellä. Kaksi seuraavaa viikonloppua kuluvat minulla koulutuksissa.

Kesäkuulumisin Sini

2 kommenttia:

  1. Oli tosiaan sulla mainio veto Savulenkillä. Ja Juhalla myös !
    Onnittelut molemmille ja tsemppiä reeneihin, nyt on hyvä meininki päällä !

    VastaaPoista
  2. Kiitti, tsemppiä myös sulle :-) Toivottavasti nähdään vielä samoissa kisoissa.

    VastaaPoista