Imatra mtb 16.8.

Imatra mtb:stä on jo kaksi viikkoa ja saan nyt vasta päivitettyä raporttia, mikä kertoo pienoisesta päälle iskeneestä syyskiireestä. Aikaa on mennyt puutarhan elonkorjuutöihin ja Kuntomaailman ohjaustuntien suunnitteluun, minkä lisäksi päälle painaa vielä pt-opintojen lopputentti ja harjoitusasiakkuuden loppuraportointi. Näiden lisäksi sairastimme koko perhe myöhäiskesän flunssan, josta minä onneksi selvisin vähimmällä vain pienellä kurkkukivulla ja nuhalla. Juhalla flunssa kesti kaikkiaan kaksi viikkoa ja Eetulla tuli kaksi flunssaa peräkkäin. Toivottavasti päivähoidon aloittaminen uudessa isommassa päiväkodissa ei tuo perheeseemme sairastelukierrettä.

Itse uskon flunssan torjunnassa vanhoihin perinteisiin konsteihin, kuten hyvään käsihygieniaan ja reiluun c-vitamiinimäärään. Tosin lapsen kanssa ei voi välttyä täysin runsaalta basillien saannilta, kun aivastus voi tulla yllättäen vaikka keskelle omaa naamaa tai sormet eksyä omalle ruokalautaselleni jne. Onneksi kolme vuotta vanhat marjapensaamme tuottivat jo 20 l puna- ja mustaherukoita, joita syömällä joka päivä saa hyvää vastustuskykyä.

Imatra mtb ja samalla vietetty kyläreissu isäni luona oli rentouttava viikonloppu. Kisareitti edusti tämän kesän parasta maratonreittiä. Sopivan teknistä polkua oli suurin osa 30 km kierroksesta, joka ajettiin kahteen kertaan. Sää oli mitä parhain ja reitti kuivassa kunnossa. Oli nautinnollista päästellä menemään hienoja polkuja Saimaan rantoja pitkin. Lisäksi reitillä oli nousua ihan kelpo määrä n. 900 m 60 km kohden. Ajoimme Juhan kanssa yhtä matkaa koko kisan  ja tulimme rinta rinnan maaliin. Juhalla oli hyvä päivä ja alla isoilmatilalliset renkaat, jotka sopivat reitille tosi hyvin. Itse ajoin samalla rengastuksella, millä tähänkin saakka eli edessä Rocket Ron 2,2 ja takana Racing Raph 2,2. Rangaspaineet olisivat saaneet olla tässä kisassa vieläkin pienemmät, sillä suurin osa reitistä oli muhkuraista polkua. Yleensä paineet ovat minulla jonkin verran alle 2 bar, oman pumppumme mukaan edessä 1,4 ja takana 1,5 baria.

Kisa edusti rentoa tekemisen meininkiä ja ajonautintoa, jota ei joka kisassa aina löydy. Jalat toimivat hyvin koko kisan ajan ja pyörän hallinta oli hyvää. Bergamont on tämän tyyppisellä radalla omimmillaan, jossa on jatkuvaa mutkaa ja pikkutarkkaa ajettavaa. Pyörän käsiteltävyys vastaa likipitäen 26" pyörää.

Imatra mtb Naiset kilpa 60 km

Sija	Nro	Nimi	Seura	Tulos
1.	526	Alusniemi Sini	Jyväskylän Pyöräilyseura	3:01:00
2.	553	Vähämetsä Ruut	Kiiri / Erigeepper Challenge	3:34:00
3.	528	Similä Milla	MTBC Pro Napalm	4:51:53
4.	527	Kuusimäki Iina	HC-Kaivoksela	5:10:33

Kisan jälkeen olen ottanut treenien suhteen rennosti, kun muuta kiirettä on riittänyt ja kelit ovat olleet varsin sateiset. Maastoon ei ole oikein tehnyt mieli mennä kuran keskelle ajamaan, vielä kun ilmat ovat olleet sateisina päivinä niin koleat. Olen ajanut varsinaisen maastolenkin Imatran jälkeen vain kolme kertaa. Eilen tuli vedettyä kyllä aivan mahtavassa kelissä Juhan kanssa 3,5 t pelkästään polkuja pitkin. Teen tämän mittaisia yli 3 t mittaisia lenkkejä harvoin, ehkä kerran kuussa. Yleensä tyydyn 2,5 tunnin lenkkeihin ja peruskauraa ovat 2 tunnin kieppeillä olevat maastolenkit. Muutoin olen juossut 1-1,5 t mittaisia lenkkejä sekä ajellut "hyötyajoa" hiekkateillä ja kevyen liikenteen väylillä. Olen kiinnittänyt tänä kesänä erityistä huomiota lihasten vireyden säilyttämiseen tekemällä vähintään kerran viikossa erityyppisiä hyppelyitä, koordinaatioita ja loikkia. Lisäksi olen tehnyt juoksulenkkien lomassa usein lyhyitä kiihdytyksiä, jotka aktivoivat jalkojen hermotusta.

Lihakset ovat pysyneet tänä kesänä tavallista paremmassa kunnossa, vaikka olen ajanut pitkiä kisoja paljon. Ainoastaan nyt flunssa aikana koin lihaksissa selvää väsymystä, mikä saattoi kylläkin johtua viruksesta eikä harjoittelusta. Joka tapauksessa Imatran jälkeen tullut 3 viikon kisatauko osuu hyvään saumaan ja antaa aikaa perusharjoittelulle, jotta suorituskyky säilyy hyvänä syyskuussa ajattavalle SM-maratonille. Samalla saan painotettua harjoittelussani hetkellisesti enemmän juoksua, jotta olen 13.9. iskussa Jämi XC-runissa. Jämin 21 km mittainen maastopuolimaraton juostaan viikkoa ennen SM-kisaa, mutta ainakin viime vuonna nuo kaksi pelasivat loistavasti yhteen ja Ylöjärvellä kulki hienosti.

Yksi jalkojen palautumiseen käyttämäni uutuus tälle kesälle on ollut Compressportin Full leggins-kompressiolahkeet ja -säärystimet. Olen suorastaan ihastunut Full legginsien tuntumaan ja jalkojen turvotusta vähentävään vaikutukseen. Ne toimivat erityisen hyvin pitkillä automatkoilla kisan jälkeen. Käytän niitä usein myös kotona palautumistarkoituksessa tai jos tunnen jalat jotenkin väsyneiksi. Kangasmateriaali on ohutta, mutta silti vahvaa ja ne eivät hiosta päällä.

Full legginsit

Odotan seuraavaa kisaa jo innolla pitkältä tuntuneen kisatauon jälkeen, nimittäin ensiviikonloppuna 7.9. Nyrölässä ajettavia Tähtisadeajoja. Luvassa on 60 km nopeahkoa reittiä, mutta kuitenkin mukavia polkuja ja ylämäkiä (-:

Syksyisin terveisin Sini

Jämi 84-mtb 2.8. ja Lavkarittet Norja 9.8.

Viimeisin kisareissu tuli heitettyä Pohjois-Norjassa, josta kotiuduimme sunnuntai-iltana. Reissu oli kaikin puolin hieno ja kokemisen arvoinen. Ulkomaan kisoissa on aina oma lisämausteensa uusien maisemien ja ennen kokemattoman reitin muodossa. Kerron ensin huonommat "uutiset", niin on mukava lopettaa hyviin :-)

Ennen Norjan reissua kävin edeltävänä viikonloppuna ajamassa Jämi-84 mtb:n. Pidän yleensä monenlaisista reiteistä, mutta en ole koskaan oppinut pitämään Jämin reitistä, joka ei mielestäni edusta maastopyöräilyä sanan varsinaisessa merkityksessä. Reitillä on oikeata polkua vain muutama kilometri, joka sekin erittäin helppoa ajettavaa, eikä radalla pääse hyödyntämään teknistä maastoajotaitoa juuri missään. Kisassa painottuu sen sijaan suhteettoman paljon ryhmäajo ja peesaus lopputuloksen kannalta. Itse ilman maantietaustaa ajavana kuskina en osaa peesata niin taitavasti, kuin pitäisi. Jättäydyn turhan kauas edellä ajavasta, enkä saa enää optimaalisinta tuuliapua. Ajoin kisan kyllä suurimmalta osin ryhmässä, ja yritin sopivissa kohdissa peesata parhaani mukaan, mutta silti riittävän tuuliavun saaminen oli vaikeaa.

Kisa lähti käyntiin osaltani hyvin ja sain paikan läheltä pääjoukkoa. Ensimmäiset kilometrit ajettiin leveätä maastouraa ja reitti oli siltä osin miellyttävä. Ajon nihkeys alkoi kuitenkin jo 13 kilometrin kohdalla, jossa siirryttiin isolle hiekkatielle ja yhteisajo nousi merkitseväksi. Ajorytmi oli vaikeata sovittaa edellä menevän takarenkaan mukaan, ja huomasin koko ajan valuvani turhan kauas edellä ajavasta, jolloin jouduin taistelemaan liikaa tuulta vastaan. Myös sukkulamaisen maantieajoasennon hakemisessa oli vaikeuksia maastoon säädetyn melko korkealla olevan ohjaustangon kanssa. Sen sijaan Lahden Pyöräilijöiden Susanna Laurilan meno näytti vahvalta ja hän ajoi samassa porukassa kahden muun saman seuran mieskuskin kanssa.

Yritin tavoitella välikiriä 25 km kohdalla, mutta Lahden Pyöräilijöiden meno oli ylivoimaista, enkä pystynyt vastaamaan heidän irtiottoonsa hieman ennen lentokentän sivua. Jalkani tuntuivat jo siinä vaiheessa huonoilta. Ne eivät tykänneet tasaisesta kovavauhtisesta pyörittämisestä, mitä maantietyyppinen ajorytmi vaatii, vaan kaipasivat selkeämpää ylämäki-alamäki–rytmiä. Niinpä Lahden Pyöräilijät pääsivät karkaamaan hieman ennen 60 km kohtaa, jolloin letka hajosi kahtia ja jäin ajamaan takimmaiseen ryhmään. Letkamme yritti vielä ajaa etummaista ryhmää kiinni, mutta ei onnistunut siinä.

Myös Juha yritti auttaa minua alkumatkasta parhaansa mukaan vetämällä joitakin pätkiä, mutta hän väsähti noin 60 km kohdilla ja jäi köröttelemään loppumatkan itsekseen. Minä jatkoin kolmen hengen ryhmässä loppuun saakka ja sain loppumatkasta toiselta seurakaverilta vetoapua hiekkatieosuuksilla.

Maaliin sain ajella rauhassa, sillä tiesin olevani selkeä 2. Kolmas nainen oli kaukana takana, mutta myös Susanna oli polkenut jo pitkälle karkuun eikä hänen kiinnisaaminen ollut realistista. Loppuaikani tasan kolme tuntia oli sentään edellisvuotista aika paljon parempi, ja antoi minulle hyvän etumatkan JämiTriplaan, jos omasta suorituksesta jotain hyvää haluaa etsiä. Onnistunut suoritus Jämi-84:ssä tuntuu valuvan vuodesta toiseen ohi sormien. Täytyy todeta, että vahvuuteni eivät vain osu yksiin tämän kisan kanssa. Onneksi Jämi xc-runista on jäänyt hyvät muistot kahden vuoden takaa. Juoksussa ei ole peesauksella mitään merkitystä ja siinä voi tehdä täysin oman suorituksen, minkä vuoksi olen taas innolla mukana 13.9.

Lavkarittet-maastokisa puhdisti minut Jämin pettymyksestä ja olen taas täynnä intoa. Reissu jätti kokonaisuudessaan mahtavan fiiliksen päälle ja treenit maistuvat taas. Elän mielikuvissani yhä Norjan vuonoilla ja sumuisilla vuorilla.

Matka alkoi torstaina 8.8., jolloin starttasimme Jyväskylästä viiden hengen porukalla kohti Kilpisjärveä. Mukana seurueessa olivat Jypsiläiset Mauri, Ismo, Vesa ja mieheni Juha. Taitoimme matkaa tila-autolla, jonka takatilaan saimme mahtumaan pyörät ja kassit. Ajoimme perille samana päivänä, joten automatka tuntui kyllä pitkältä. Onneksi ehdimme vielä illalla tekemään pienen jaloittelulenkin ja verryttelemään jäykistyneitä kinttuja kiipeämällä majapaikan vieressä kohoavan Salmivaaran päälle. Meillä oli mukava mökkimajoitus aivan Kilpisjärven "keskustassa", siis ihan kaupan vieressä. Kilpisjärvellä oli vielä lähes yötön yö ja aurinko paistoi korkealla vielä yhdentoista aikaan kontrastina Keski-Suomen jo pimenneisiin iltoihin. Niinpä illalla oli vähän unensaantivaikeuksia ja jouduin pimentämään silmät mustalla kaavulla.

Salmivaaralla

Perjantai alkoi aurinkoisena ja kirkkaana, ilman ollessa +14 astetta. Navakka tuuli teki ilmasta kuitenkin viileän tuntuisen, erityisesti kun kotipuolessa oltiin hikoiltu reilu kuukausi jopa +30 asteen lämpötiloissa. Lähdimme aamupäivällä ajelemaan Saana-tunturin laitamille ja testaamaan samalla sopivia rengaspaineita kivikossa. Mäen reunoilta löytyi Maurin opastamana kiva sopivan kivikkoinen nousu, jossa sai hyvää tuntumaa seuraavan päivän kivikkoon. Kävimme Saanan päivätuvalla kääntymässä ja ihailemassa Saanajärveä. Tuuli puhalsi sen verran navakasti, että kovin kauaa ei voinut maisemia ihastella vaan matkaa oli jatkettava pian. Laskin ensimmäisenä mäkeä alas ja jäin odottelemaan jonkin matkan päästä, kun muita ei kuulunut. Pian viipymisen syy selvisi, kun Maurilta oli hajonnut rengas terävässä kivikossa. Lapin kivet ovat varsin teräväreunaisia Etelä-Suomen metsiin verrattuna. Sain kuvan siitä, että kisarenkaat pitäisi olla siis kestävät ja sellaiset, joissa voi käyttää pientä painetta. Loppuilta meni ajellessa kisan maalipaikalle Skibotteniin hakemaan numerolaput ja tutustumaan kisan lähtöalueeseen Hattengissa. Kävimme Skibottenissa myös Jäämeren rannalla ihastelemassa laskuveden esiin tuomia lukuisia pikkusilmukoita ja rakkolevää. Ihastuin aaltojen hiomiin sileisiin kiviin ja simpukoihin niin paljon, että keräsin niitä matkamuistoksi ja Eetulle tuliaisiksi.

Saana-tunturin lenkillä

Kisapäivä oli lauantai ja lähdimme yhdeksän maissa ajamaan kohti Hattengissa sijainnutta kilpailun lähtöpaikkaa. Kisareitti oli 68 km mittainen ja koostui monipuolisesta maastosta. Reitin alku oli pelkkää enemmän tai vähemmän jyrkkää nousua aina 17 km saakka. Norddalenin laaksossa noustiin tunturissa puurajan yläpuolelle ja mäen jyrkin osuus noustiin serpentiinimutkaista kapeahkoa ja kivikkoista uraa, joka vaati tarkkaa ajosilmää, mikäli halusi säästellä renkaan kupeita teräviltä kiviltä. Mäen päällä odotti reitin korkein kohta 840 m meren pinnan yläpuolella, jossa oli samalla väliaikapiste. Tavoitteenani oli alittaa nousussa edellinen naisten ennätysaika, joka rapsahti kirkkaasti rikki ja tein uuden recordin 1.03. Ylämäkeen tuli lisähaastetta reitille aiemmin lähteneistä ikäsarjalaisista ja runsaasta kuntoilijajoukosta, joka tallusteli edessä välillä kaksi rinnakkain. Vaikka pyytelin kohteliaasti tilaa, ei reaktiot olleet monillakaan kovin nopeita ja jouduin hidastamaan paikka paikoin.

Mäen päältä lasketeltiin alaspäin kohti Lavkadalenia 22 km erittäin vauhdikkaasti. Soratie oli kuitenkin leveä ja hyväpintainen laskea ja vauhdin saattoi päästää kohoamaan suureksi. Skibottnilaaksoa kohti mentäessä reitti yhdistyi E8 asfalttitiehen, jota ajettiin vauhdikkaasti 10 km. Asfaltilla puhalsi navakka vastatuuli, joten kohdalle sattuneesta peesistä saattoi olla todellinen apu. Itse pääsin peesaamaan suurimman osan asfalttipätkästä, lukuun ottamatta pitkää nousua, jossa norjalaiset miehet antoivat minun vetää. Asfalttipätkä meni yllättävän nopeasti ja pian käännyimme pienemmälle kärrytielle, joka muuttui välillä kapeaksi poluksi. Reitti meni lopussa myös leirintäalueen läpi, jossa oli turisteja huutamassa kannustusta. Noin viisi kilometriä ennen maalia oli vielä yhtenäinen 400 m mittainen polkunousu, joka kulki ylös vielä lähes kokonaan putkelta hyvällä rytmillä. En ollut siihen mennessä ulosmitannut vielä kaikkea. Katselin loppumatkalla ajoaikaani ja huomasin, että olin rikkomassa selvästi edellisen naisten reittiennätysajan 2,55. Lisäksi radan loppua oli muutettu hitaammaksi, kun reitti ei noussut kulkemaan edellisvuosien tapaan isolle tielle vaan mutkitteli loppuun saakka pientä muhkuraista polkua pitkin, minkä vuoksi reitin arvioitiin hidastuneen noin 5 min edellisvuodesta. Siten loppuaikani 2,47 oli hienoa luettavaa.

Juha oli jäänyt minusta heti alussa, kun pitkä nousu alkoi jyrkkenemään ja ajeli lähes koko ajan yksin päästen loppuaikaan 2.51. Ajalla irtosi M30-luokan voitto. Mauri sijoittui M60-luokassaan toiseksi ja Ismo M50-luokassa viidenneksi.

Keli kisassa oli mitä parhain, vaikka pelkäsin aluksi aiemmasta kokemuksesta johtuen oikukkaita Jäämeren säitä. Aurinko paistoi koko kisan ajan ja lämpöä oli melkein +20 astetta. Jouduin matkalla riisumaan lisähihatkin pois ja avaamaan ajopaidan vetoketjua, kun vähemmälläkin tarkeni. Maalissa minua haastateltiin ja kuvailtiin sekä onniteltiin paikallisten puolelta. Kisaa seurasi palkintojenjakojuhla, joka juonnettiin myös englanniksi. Sain vaivan palkaksi norjan kruunuja sisältävän kirjekuoren ja lasisen kunniapalkinnon.

Majoituimme kisan jälkeen Kilpisjärvellä vielä yhden yön, että saimme lähteä levänneenä ajamaan sunnuntaiaamuna kotiin. Reissusta ja kisasta jäi hienot muistot ja halu mennä uudestaan. Kisajärjestelyt olivat toimivat ja ilmapiiri fantastinen, niin kuin ulkomaankisoissa yleensä. Lisäksi Mauri toimi hyvänä matkaoppaana eikä paikkojen etsimiseen mennyt aikaa. Kisajärjestäjät olivat otettuja suomalaisista osallistujista ja pyysivät auliisti osallistumaan uudelleen. Toivottavasti pääsen osallistumaan kisaan myös tulevina vuosina.

Kisasivut lavkarittet.no

Kisan jälkeen

Ensi viikonlopuksi lähdemme kyläilemään Sulkavalle ja ajan samalla nyt toista kertaa järjestettävän Imatra mtb:n. Tiedossa on 60 km edestä hienoiksi kehuttuja polkuja.

Matkamuistoista nauttien 
Sini

Messilä mtb 26.7.

Uusi maastopyöräilytapahtuma Messilä Bike Weekend kiinnosti minua, koska olen aina pitänyt Messilän maastoista ja erityisesti Finlandia-maastopyöräilyn reitistä. Oletuksena oli, että reitti on saman tyyppinen mitä Finlandia mtb.

SM-kisojen jälkeen palautuminen oli hieman hidasta rankan kuumuuden johdosta, vaikka treenasin kisojen jälkeisellä viikolla kevyesti. Pitkittynyt hellejakso tuntuu lihastasolla terävyyden puutteena, vaikka olo on muuten ihan ok. Kisaa edelsi vielä tiukka koulutuspäivä, joka päättyi edellisiltana vasta kahdeksalta. Herätys kisa-aamuna oli sitä vastoin varsin aikaisin, nimittäin jo ennen kuutta. Kisastartti oli Messilästä jo klo 10.15, joten paikalla oli oltava viimeistään yhdeksältä.

Keli oli varsin kuuma jo aikaisin aamulla, 40 km lähdön aikaan mittari näytti +29 astetta ja aurinko porotti taas kirkkaalta taivaalta. Kisaan oli tullut mukaan mm. Sonja Kallio Medilaser-tiimistä ja lähdimme reippaasti liikkeelle pienellä porukalla. Miesten 80 km päälähtö oli ollut jo varttia aikaisemmin, puolimatkalle ei lähtenyt kovin paljoa miehiä. Naisten päämatka oli tällä kertaa, ja sään huomioiden jopa onneksi vain 40 km. Kaksi edellä ollutta miestä aloittivat reippaasti, joten jäin ajamaan Sonjan kanssa hetkeksi alkumatkasta. Hieman ennen Messilän puusillalle tuloa lisäsin hieman vauhtia ja Sonja jäi taakse. Ajoin hetken kaksistaan erään miesajajan kanssa, kunnes hänkin alkoi hieman jäämään enkä nähnyt edessäni enkä takana enää ketään.

Minua askarrutti jäädä yksin ajamaan, sillä reittimerkit vaikuttivat niukoilta ja risteyksissä joutui miettimään todella, mihin suuntaan lähteä. Pysyin reitillä tuurilla vajaaseen 20 km saakka, kunnes eteeni tuli risteys, jossa merkit loppuivat ja polku näytti jatkavan oikealle. Sinne näyttivät myös renkaan jäljet vahvasti johtavan. Polulla oli merkkejä puissa, mutta ne olivat eri värisiä kuin aiemmat merkit. Jatkoin kuitenkin eteenpäin, vaikka oli epävarma suunnasta. Pian aloin nähdä myös edessäni ajavan mieskuskin ja saavuttaessani hänet kyselin suunnasta, hän arveli että olemme ylimääräisellä reitillä ja teimme usean kilometrin "pummin". Olin hieman huolissani, että pääseekö Sonja edelleni ja kysyin tilanteesta seuraavalla huoltopaikalla olleelta Juhalta. Sonja ei ollut kuulema edelläni, joten uskoin hänen kiertäneen saman pummilenkin.

Edelleni oli kuitenkin päässyt toinen naiskuski, joka oli ajanut reitiltä eri suuntaan poikenneessa ryhmässä. Tuo ryhmä oli eksynyt vahingossa oikaisupolulle, joka vastaavasti lyhensi perälenkkiä ilmeisesti usean kilometrin. Reitin oikeaksi pituudeksi kerrottiin maalissa 42 km, ja tuon ryhmän kuskeille oli kertynyt mittariin n. 38 km. Minulle tuli mittariin 45 km, joten ajoin monta kilometriä enemmän ja he vastaavasti vähemmän. Niinpä maalissa edelläni oli niukasti tuossa ryhmässä ajanut naiskuski ja maalissa riitti selviteltävää. Sonja oli jäänyt minusta reilusti ja kertoi maalissa myös eksyneensä reitiltä. Ilmeisesti juuri samassa kohdassa, missä minä. Myös moni muu kertoi kiertäneensä tai oikaisseensa tahattomasti reitiltä puuttuvien opasteiden vuoksi. Pääsimme naisten kanssa heti yhteisymmärrykseen sijoituksista, siten että minä olin 1., Sonja 2. ja Mira 3. Myös tuomarineuvosto oli asiasta samaa mieltä ja saimme palkintosijat näin.

Reitti oli muuten hieno ja hauskoja polkuosuuksia sisältävä, mutta merkkausta on petrattava huomattavasti ensi vuoteen. Muutoin kaikki edellytykset hienoon tapahtumaan ovat olemassa.

Maalissa riitti pähkäiltävää. Esko ja Eetu (keskellä) apuna miettimässä.

Nyt on suunta kohti Jämiä. Tämä viikko menee valmistautuessa kisaan. Minulla on nyt uudet hieman nopeammat renkaat alla, joihin otan tuntumaa parilla lenkillä ennen Jämiä. Pyöräilyä täydennän kevyillä juoksulenkeillä ja kuntopiirillä. Lisäksi melkein joka ilta käyn uimassa kotijärvessä naapurin kanssa ja kerään kypsänä punertavia vattuja.

Rajun ukkosmyrskyn kourissa kirjoittaen
Sini

XCO-Suomenmestaruus Rovaniemeltä

Jihuu, mahtava viikonloppu Rovaniemellä takana. Pronssia perjantaina XCE-sprinttiajossa ja kultaa sunnuntaina XCO:ssa. Lisäksi Juha voitti lauantaina Rollo mtb:n 50 km. Kunto on nyt kohdillaan ja kesä parhaimmillaan. Hienoja kisoja on takana, mutta edessä vielä monta kivaa kisaa tänä kesänä.

Kertaillaanpa vähän tapahtumia menneiltä viikoilta. Juhannuksen jälkeen minulle tuli pari väliviikkoa kisoista lukuun ottamatta keskiviikkona 3.7. Petäjävedellä juoksemaani Töllin Taipaleen iltakisaa 11,4 km, jossa kävin tekemässä reittiennätyksen ajalla 43,19. Reitti oli yllättävän mäkinen ja vaihteleva sisältäen enimmäkseen hiekkatietä, kärrypolkua ja asfalttia loppumatkasta. Kerrassaan hieno ja fyysinen reitti. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja tunnelmaltaan leppoisa.

Tulokset http://www.petpet.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=192&Itemid=127

Valmistavana kisana viikkoa ennen SM-kisoja ajoin Valkeakoskella Medilaser mtb:n 12.7. Halusin ajaa maratonin yhdessä mieheni kanssa, vaikka seuraavana päivänä olisi ollut tarjolla XCO-kisa myös mielenkiintoisella reitillä. Pidän maratonajosta kuitenkin himpun verran enemmän mitä XCO:sta. Omat vahvuuteni ovat kestävyydessä ja toisaalta maratonajot palvelevat paremmin myös talven hiihtotavoitteitani. Osallistuminen maraton kisaan kannatti, sillä reitti oli hieno ja kisat muutenkin hyvin järjestetty. Ajo kulki rennosti ilman turhaa puristamista ja kisa pohjusti kuntoani hyvin Rovaniemen SM-kisaa varten :-)

Medilaser mtb tulokset  http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2014/valkeakoski_12.7.htm

Valkeakosken kisan jälkeinen alkuviikko oli treenien suhteen kevyt ja pääpaino herkkyyden hakemisessa tulevaa viikonloppua varten. Lähdimme Rovaniemelle jo torstaina aamupäivällä, joten ehdin tehdä alkuviikosta vain pari kevyttä treeniä juosten ja pitkästä aikaa myös rullahiihtäen. Olen innostunut muutaman vuoden totaalisen tauon jälkeen uudestaan rullahiihdosta saatuani uudet kevyemmät rullasukset. Lisäksi rullahiihtomahdollisuus tarjoutuu kelpo reitille suoraan kotiovelta, kun pääsen hyödyntämään uutta kevyenliikenteen väylää Laukaan suuntaan. Torstai oli matkustuspäivä Rovaniemelle ja teimme illalla ainoastaan pienen hölkkälenkin lihaksia verrytellen pitkän autossa istumisen jälkeen. Majapaikkamme Rovaniemen keskustassa pienessä hostellissa oli todella kuuma, kun huoneessa ei ollut ilmastointia ja aurinko paahtoi koko päivän huoneeseen ja lämmitti sen yli +30 asteiseksi. Yöt menivät hikoillessa ja kuumuuteen heräillessä.

Kisaviikonloppu käynnistyi perjantaina XCE-kisalla, jossa ajettiin 900 metrin maastoradalla ensin aika-ajo, josta oli tarkoitus valita kuskit välieriin mutta naisten sarjassa oli vain seitsemän osallistujaa, joten kaikki pääsivät suoraan välierään. En tykittänyt ihan sata lasissa aika-ajoa, vaan käytin tilaisuutta hyväkseni ja himmailin hieman kovassa vesisateessa liukkaaksi muuttuneella radalla. Päädyin aikani perusteella B-välierään, jossa vastassa oli kolme muuta naista. Välierässä ajoin jo melko kovaa pysytellen Niemisen Piian perässä varmistaakseni finaalipaikan, sillä kaksi naista pääsi jatkoon kummastakin välierästä. Rata oli maastollisesti mieleeni ja sisälsi kivoja töyssyjä, puun ylityksen ja kivikkokohdan, mutta useat käännökset ja suhteellisen kapea ura korostivat hyvän lähdön merkitystä lopputuloksen kannalta. Ohituspaikkoja ei liiemmin ollut tarjolla.

Finaalissa vastassani olivat Piian lisäksi Kansikkaan sisarukset Jasmin ja Sofia. Jasmin oli pitänyt kovinta vauhtia aika-ajosta alkaen, joten oletinkin hänen olevan nopeutensa vuoksi vahvoilla finaalissa. Piia ja Jasmin lähtivätkin heti paukusta todella sukkelasti liikkeelle ja jäin kolmanneksi. Pysyin alussa melko likellä perässä, mutta eroa tuli loppua kohti lisää ja tiesin sijoittuvani kolmanneksi varmuudella, sillä myös takana ajavaan Sofiaan oli reilusti eroa. Niinpä laskettelin loppumatkan rennosti maaliin nauttien ensimmäisestä XCE SM-mitalistani. Olin ajooni tyytyväinen, sillä osallistuin kisaan puhtaasti kokemusmielessä ilman sen suurempia odotuksia. Vahvuuteni pyöräilijänä ovat selvästi kestävyyden puolella, eikä räjähtävä nopeus ole koskaan viihtynyt kovin hyvin kropassani.

XCE-finaalin lähtö

Lauantai oli minulle välipäivä kisoista, mutta urheilua mahtui myös tähän päivään, sillä olin huoltamassa Juhaa Rollo mtb:ssä 50 km kisassa. Aamulla oli aikainen herätys kisan startin oltua jo klo 9 Ounasvaaran hiihtostadionilta. Sää oli varsin lämmin jo yhdeksältä aamulla, joten myös Rollokuskeille ja myöhemmin iltapäivällä ajaville SM-ikäsarjakuskeille oli tulossa rankat olosuhteet. Etsin lähdön jälkeen varjopaikan metsästä, jossa odottelimme Juhaa kierrosten välissä. Kisa sujui häneltä hienosti, ja hän tuli uudelle kierrokselle toisena vain hieman siinä vaiheessa keulassa ollutta ajajaa perässä. Meno näytti voimakkaalta, joten uskoin Juhan mahdollisuuksiin. Niinpä hän tulikin voittajana maaliin reilun viiden minuutin johtoasemassa.

Illalla kävimme pienellä kävelylenkillä purkamassa Eetun ylitse pursuavaa energiaa. Pienessä hostellihuoneessa ei ollut tilaa juosta ja hyppiä, joten pojan liikunta-annos oli tyydytettävä muulla keinoin. Löysimme lähistöltä kivan uimapaikan, jossa vietimme lopun illan. Raikas vesi teki hyvää edellisestä päivästä hieman kiristyneille lihaksille.

Sunnuntaiaamu aukeni helteisenä auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Kelistä näytti tulevan tukala, sillä tuulikaan ei juuri puhaltanut vilvoittavasti ja rata oli enimmäkseen aurinkoista reittiä. Pahinta oli, että aurinkoisimmat kohdat osuivat rankimpiin nousuihin. Olo oli kolmen hostellihuoneessa hikoillun yön jälkeen veltohko, vaikka olin kiinnittänyt huomiota riittävään juomiseen. Jalat olivat "pehmeän" tuntuiset ja verryteltyäni meninkin varjoon odottelemaan kutsua kerääntyä lähtöalueelle. Kastelin hiukset ennen lähtöä, jotta saisin edes hetken viilennystä siitä. Kisa jännitti minua ennakkoon yllättävän paljon, ehkä muutamat tarkasti ajettavat kohdat saivat mietteliääksi tai sitten tunsin vain syvää kunnioitusta radan fyysisyyttä kohtaan. Tiesin, että radan pitkä nousuosuus sopi minulle täydellisesti ja se tulisi toimimaan ratkaisun paikkana jonkin kierroksen aikana. Yllätyin kuitenkin siitä, miten herkästi poljin liikkui heti lähdöstä saakka. Pääsin jo nurmikentällä pari metriä muiden naisten etupuolelle ja ensimmäisenä puusillalle. Heti alusta lähtenyt nousuosuus sopi minulle ja jaksoin pitää hyvää vauhtia yllä. Huomasin eroa tulevan pikkuhiljaa, vaikka lähellä seurattiinkin. Tein heti ekalla kierroksella mäen korkeimmalla kohdalla näkötornin alla olevassa pikku töppyrässä tyhmän ajovirheen ja jouduin jalkautumaan. Menetin siinä turhia sekunteja ja huomasin Nooran oranssin paidan lähestyvän minua selvästi. Lisäksi tiesin, että Noora ajaa radan loppupuolella olevan teknisen laskun kovaa, joten minulla alkoi olla kiire. Menin laskun kuitenkin oman suunnitelman mukaan varovasti kaatumisriskin eliminoiden, vaikka minua saavutettiinkin. Stadionille kaartaessa Noora seurasi noin 20 s päässä ja pistin kunnolla kierroksia ylämäkiosuudelle, jossa huomasin eron taas kasvavan. Mäen päällä kiertelevä polkuosuus sujui minulta hyvin ja pääsin joka kierroksella hieman jopa palautumaan siellä, vaikka tykitin kovaa eteenpäin.

Kolmannelle kierrokselle mentäessä eroa oli tullut lisää ja päätin jatkaa samaa rataa eli kunnon kierroksilla ylämäkeen, mäen päällä oleva polkuosuus kovasti tykittäen ja alamäkiosuus kaatumisriskit eliminoiden. Taktiikka näytti toimivan ja luotto omaan tekemiseen pysyi yllä. Kelin kuumuus alkoi haitata kolmannella kierroksella jo toden teolla ja kaipasin kipeästi vettä päälle heitettäväksi. Juha ei kuitenkaan saanut annettua minulle huoltoalueella kuin yhden pullon, joten ylimääräistä nestettä ei ollut tuhlattavaksi. Neljäs eli toiseksi viimeinen kierros oli ja on yleensä henkisesti raskain, sillä matka painaa jo mutta vielä on yksi kierros jäljellä, eikä voi lohduttautua maaliin pääsyllä. Jaksoin kuitenkin edelleen ajaa ylämäessä paljon putkelta ja etenin nousussa päättäväisesti hyvällä rytmillä. Kuulin väliajoista eron takana tuleviin kasvaneen ja sain henkisen otteen voitosta. Viimeinen kierros oli fyysisesti raskain, mutta henkinen ote voitosta auttoi ja sain ylämäen jälkeen laskea stadionille hienoilla fiiliksillä. Loppukaarteessa irtosi väsyneestä kropasta vielä nätti hymy irvistyksen sijaan :-) Maalissa olo oli upea väsymyksestä huolimatta. Olin itselleni kiitollinen.

Loppukaarteessa

Nyt on motivaatiota yllin kyllin jatkaa kisaamista ja seuraava startti minulla onkin jo ensi lauantaina Messilä Bike Weekendissä, jossa naisilla on matkana 40 km kuulema mäkisellä radalla ja vaihtelevilla poluilla. Odotan hienoa reittiä. Sitten vuorossa on elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jämi 84, jossa haluan kääntää kurssin aiemmista epäonnistumisista onnistumiseksi. Sen jälkeen suunnistan elokuun toisena viikonloppuna Norjaan Lavkarittet maastokisaan, jossa on tiedossa upeita maisemia ja kovaa kyytiä.

Suomipaita päällä

Palkintopallilla Nooran ja Piian kanssa

Tulokset XCO http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2014/rovaniemi_xco_20.7.htm

Helleterveisin Sini

Kiimasen Savulenkki 20.6.

Lannevedellä juhannusaattona juostava Kiimasen Savulenkki kuuluu kategoriaan "pakko päästä mukaan". Niinpä olin tänäkin juhannuksena mukana tapahtumassa, vaikka takana oli 127 kilometrin edestä pyöräkisoja edeltävien 12 vuorokauden sisässä. Jalat olivat kisaa edeltävinä päivinä Laajavuori mtb:n jälkeen väsyneet, mutta tein viikolla vai kevyttä pk-treeniä, joten keräsin itseni jollain lailla juoksukuntoon. Lisäksi kympin juoksukisa tuntuu pyörämaratonkisojen jälkeen niin lyhyeltä suoritukselta, että sen jaksaa venyä vaikka vähän palautumattomassa olotilassa.

Saimme Eetun mummolaan hoitoon, joten pääsin kisaan yhdessä Juhan kanssa. Juha oli juossut Savulenkin viimeksi kymmenen vuotta takaperin ja kymmenen kiloa painavampana, joten odotettavissa oli reipas tulosparannus silloin juostuun 45 min aikaan. Kisapaikalla ihmettelimme, miten sujuvasti kaikki toimi pienen kyläyhdistyksen järjestämänä, kun ottaa huomioon 1204 osallistujaa pienessä tapahtumaympäristössä. Ilmoittautumiseen ei ollut ruuhkaa, pysäköinti toimi ensiluokkaisesti ja kisan lähtökin sujui yllättävän hyvin kapealla hiekkatiellä. Lisäksi kisan tulospalvelu toimi ilman chippejä hyvin ja tulokset tulivat pian nähtäville. Palkintojenjako oli ajallaan jne. Järjestävät todella osaavat hommansa.

Kisa kerää vuodesta toiseen kovia kestävyysjuoksijoita, hiihtäjiä ja suunnistajia osallistujiksi. Tänä vuonna naisten kisassa oli mukana mm. kestävyysjuoksija Johanna Kykyri sekä useampikin hyvä kansallisen tason hiihtäjä. Ihmiset löysivät uskollisesti paikalle, vaikka ensin arvelin kolean sään mahdollisesti verottavan osallistujamäärää. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan tänä vuonna tehtiin kaikkien aikojen osallistujaennätys.

Lähtölaukaus ammuttiin tasan kahdeltatoista ja juoksijat rynnistivät matkaan tiiviissä tunnelmassa, mutta sovussa. Lähdin aika eturivistä matkaan, jotta pääsisin heti alusta alkaen omaa vauhtia. Lähtö onnistui hyvin ja juoksin ensimmäisen kilometrin rinnan muiden naisten kanssa. Ensimmäisen kilometri oli loivaa nousua, jossa kiristin vauhtia tasaisesti ja huomasin muiden naisten jäävän taakseni. Pääsin sopivaa vauhtia etenevään miesjuoksijoiden porukkaan, jossa oli hyvä pysytellä pienoisessa vastatuulessa. Reitin kurvatessa noin 3,5 kilometrin kohdalla pienemmälle metsätielle vilkaisin taakseni enkä nähnyt enää muita naisia perässäni. Pienempää tietä oli kivempi juosta ja matka sujui tiukasta hengästymisestä huolimatta rennosti. Minulle tuli hetkellisesti voimakkaampi olo noin 7 km kohdalla, jolloin lisäsin vauhtia ja erkanin isommasta juoksijajoukosta. Juoksin loppumatkan hyvällä rytmillä ilman suurempia ongelmia. Ainoastaan viimeisellä kilometrillä loivassa laskussa tuli hieman vaikeuksia, kun kuulin joidenkin kanssajuoksijoiden yökkäilevän kovassa rasituksessa ja pahan olon tunne tarttui minuun. Jouduin hieman hidastamaan vauhtia ja kakomaan pari kertaa, kunnes sain taas rytmistä kiinni ja laskettelin rennosti hyvän johtoaseman turvin maaliin.Voitto tuli kisassa 43 s turvin ennen Johanna Kykyriä.

Maalissa olin hämmästynyt kuullessani 36 minuutilla alkavan aikani ja vielä hämmästyneempi olin, kun Juha romahti niin äkkiä viereeni nurmikolle. Hän juoksi ajan 37,14, mikä oli todellakin yli odotusten. Oli kuulema nähnyt minut matkan varrella viimeiselle kilometrille saakka, mutta ihan lopussa sain tehtyä näköjään lisää eroa. Molemmilta suoritus meni yli odotusten. Itse ajattelin ennen kisaa olevani tyytyväinen, mikäli pystyisin juoksemaan 37 minuutin tuntumaan lähelle viimevuotista aikaani. Palkintojen jaossa ajakseni luettiin vahingossa ensin 36,26, mutta huomasin myöhemmin virallisista tuloksista sen olleen 3 s hitaampi. Luultavasti jälkimmäinen aika 26,29 on virallinen. Omaa sekuntikelloa minulla ei ollut kisassa. Joka tapauksessa mielettömän hyvä juoksu sen hetkisessä palautumistilassa. Tämä juoksu vahvisti taas kokemustani siitä, että pyöräkisojen jälkeen juoksu kulkee yleensä kevyesti ja vaivattomasti, vaikka toisin saattaisi luulla.

Kiimasen Savulenkin naisten sarjan tulokset
http://www.lannevesi.fi/Savu2014_tulos.htm#N

Naisten voittajat palkintojen jaossa, kuusi parasta vasemmalta lukien

 

 

Juhannuskokon ihailua Eetun kanssa

Juhannus meni mukavasti Sulkavalla isäni luona, jonne ajoimme suoraan Lannevedeltä. Viikonloppuun kuului rauhoittumista, hyvää ruokaa ja juomaa, kalastamista ja saunomista. Nyt on edessä hieman pidempi kisatauko, sillä seuraava maratonpyöräkisa on vasta 12.7. Valkeakoskella. Käyn tosin harjoitusmielessä reilun viikon päästä keskiviikkona pienen iltahölkän Petäjävedellä. Kaksi seuraavaa viikonloppua kuluvat minulla koulutuksissa.

Kesäkuulumisin Sini

Laajavuori mtb 14.6.

Eilinen oli ohjelman täyteinen ja mukava lauantaipäivä, johon kuului oman seuran järjestämä maastopyöräkisa Laajavuoressa ja naapurin kesäjuhlat. Sää ei ihan viimeiseen asti suosinut tapahtumia, mutta onneksi vettä ei sentään satanut vaan ainoastaan kelin viileys hieman haittasi. Pyöräkisaan sai toden totta pukea normaalia enemmän päälle, sillä mittari näytti aamupäivällä Laajavuoreen lähtiessäni vain +7. Sää oli ennätyksellisen kylmä Laajavuoren maratonilla, joka on yleensä ajettu jopa hellesäässä. Jouduin pukemaan päälleni lisähihat ja pitkät sukat ja silti minua paleli alkumatkasta jonkin aikaa.

Viikko Korso mtb:n jälkeen oli kulunut palautellessa. Laajavuoren kisaa edeltävä viikko näytti seuraavanlaiselta: maanantai oli täysin lepopäivä, tiistaina ajoin  Laajavuoressa kisareittiin tutustumisajon 21 km/1.10t + siirtymät kotoa 50 min, keskiviikkona tein aamulla kuntopiirin ja illalla pyöräilin kevyesti 50 min + juoksin 60 min hiljaa, torstaina pidin lepopäivän ja perjantaina juoksin 40 min kevyesti ja tein muutaman herättelevän vedon.

Palautuminen Laajavuoren kisaan oli hieman kintaalla ja hermotus oli perjantaina vielä jumissa. Viisi päivää täyspitkien maratonkisojen välillä on minulle hieman liian lyhyt aika. Jokin lyhyt juoksukisa voisi jo kulkea tuossa vaiheessa hyvin, mutta uuden täysmaran vetäminen vajaan viikon kuluttua tuo helposti lisää "syömävelkaa" ja palautumiseen voi mennä taas hieman edellistä pidempään. Nyt pidänkin hieman pidemmän tauon pyöräkisoista, sillä seuraava pyörämaraton on vasta 12.7. Valkeakoskella. Osallistun välissä kuitenkin lyhyisiin juoksukisoihin, joista seuraava on jo juhannusaattona Lannevedellä juostava 10 km. Juoksu on pyöräilyn ohella hyvä hermotusta ylläpitävä laji, jossa myös jalkojen lihaskunto säilyy hyvänä mäkisillä reiteillä juostessa. Juoksukisoissa saa lisäksi rassattua hyvin maksimaalista hapenottoa ja maitohapon sietokykyä, mikä tuo myös pyöräilyyn lisää irtiottokykyä.

Laajavuoren kisasta muodostui edeltävien päivien sateiden vuoksi varsinainen mutakylpy. Reitti on herkkä vesisateelle ja muutamista yleensä aina kosteista kohdista muodostuu vesisateiden myötä savihautoja, joihin vesi jää pahasti seisomaan. Kisassa nuo kohdat vielä pehmenevät ja mutaantuvat joka kierroksella lisää, jolloin etenemisestä muodostuu taiteilua. Viime vuosi ja sitä edeltävä eivät olleet ihan näin mutaisia, vaan muistaakseni vuosi 2012 oli jopa mukavan kuiva ja kisa ajettiin helteessä. Tein silloin myös oman pohja-aikani reitille, josta jäin nyt kymmenisen minuuttia. Reittiä oli tähän vuoteen kuitenkin muutettu, minkä vuoksi aikaa ei voi verrata edellisiin vuosiin suoraan. Nyt ajettiin kokonaan Laajavuoren huipulle asti ja aiempina vuosina on laskettu puolivälistä jo alas. Tämän vuotuinen reitti sisälsi nousumetrejä jopa Tahkoakin enemmän. Nousua oli kierrosta kohden 500 m, joka kertaantui 1500 metriin kolmella kierroksella.

Pidin kyllä reitin fyysisyydestä, mutta muta ei tuossa mittakaavassa enää miellyttänyt. Jostain syystä sateet vain sattuvat aina Laajavuoren kisaa edeltäville päiville tai sitten sateen todennäköisyys kesäkuun puolessa välissä on normaalistikin melko suuri. Laajavuoressa ei ole kovin paljoa vaihtoehtoreittejä noille mutakohdille, jos kierros halutaan säilyttää edes jossain määrin samanlaisena nykyisine nousuineen. Reitille on poimittu nousujen puolesta kyllä parhaat palat, mutta mukaan olisi kiva saada vielä hieman lisää polkuosuutta. Tällaisenaan Könkkölänmäen hiekkatieosuudesta muodostuu hieman turhan pitkä. Joka tapauksessa mielettömän hyvän ja rankan kisan tuosta sai aikaiseksi. Reitti on raskain maratonkisareitti, mitä on tarjolla. Samoin reitin merkkaus ja puitteet muuten olivat ensiluokkaiset.

Omalta osaltani kisa meni vähintään ennakko-odotusten mukaisesti. Voitin naisten sarjan puolen tunnin aikaerolla toiseksi tulleeseen hiihtäjä-maastopyöräilijä Ruut Vähämetsään ja aikani 3.01.56 olisi riittänyt miesten yleisessä sarjassa sijalle 19. Ensimmäinen ja toinen kierros menivät hyvällä tunteella ja ajosta nauttien. Kolmannella kierroksella alkoi jaloissa tuntua happoja ylämäissä, mutta palauduin alamäissä vielä välttävästi aina ennen seuraavaan nousua. Sain enimmäkseen ajettua porukassa, joten matka tuntui joutuisalta ja maali tuli vastaan yllättävän nopeasti. Kisasta jäi hyvä fiilis ja olin tyytyväinen suoritukseeni. Kisareitillä on melkein koko ajan tosi hyvin ohitusmahdollisuuksia ja leveyttä riittää heti alusta alkaen, joten vauhdin pystyy rytmittämään nousujohteiseksi omaa vauhtia säädellen. Minulla oli kotikisassa ensiluokkainen huolto ja hyvä kannustus. Vielä kun pyörä toimi vaativissa olosuhteissa moitteetta oli paketti täydellinen. Ajoa päivälle kertyi ruhtinaalliset 90 km verryttelyineen kotoa kisapaikalle ja takaisin.

Laajavuori mtb tulokset https://docs.google.com/spreadsheet/ccc?key=0AkZ9iMVAxnMydFpaN3dlamRIMXhLRkdHNWRZU1Q1M1E&usp=sharing#gid=1

Aurinkorinteen loppulaskussa

Nyt ensin lepoa ja sitten kevyttä juoksulenkkeilyä kohti Lanneveden juhannushölkkää, joka antaa mukavan alun pitkälle viikonlopulle. Tänä vuonna suuntaamme Sulkavalle juhannuksen viettoon.

Hyvää keskikesän juhlaa kaikille
toivottaen Sini

Korso mtb 8.6.

Jouduin jättämään Viitasaari xco:n 1.6. väliin orastavan kesäflunssan vuoksi, joka lopulta koetteli koko perheen läpi. Oli vuotavaa nenää, kipeitä korvia ja särkeviä lihaksia, mitä kullakin. Reissu pohjoisen suuntaan ei ollut kuitenkaan turha sillä kyläilimme samassa yhteydessä tuttavamme luona Pihtiputaalla. Kävimme kisan aattopäivänä kuitenkin tutustumassa reittiin ja ratkaisuani poisjäämisestä helpotti reitin fyysisyys, joka olisi edellyttänyt täydellistä iskukykyä. Myös reitin teknisyys vakuutti ja radalla oli toden totta XCO-kisoissa ennen näkemättömän vaativia kohtia, joista ainakin kahdessa olisin kiertänyt "chicken linea" pitkin. Kisasta olisi saanut kuitenkin terveenä ollessa todella hyvän kovan treenin ja siinä mielessä poisjääminen hieman harmitti. Kävimme kuitenkin ajamassa sunnuntaina todella kevyen lenkin Pihtiputaalla etsien vanhoja vaellusreittien pohjia vaihtelevalla menestyksellä.

Suunnistamaan lähdössä Pihtiputaalla

Kesäkuun ensimmäiset päivät menivät sitten flunssaa parannellessa, mutta torstaina pääsin jo tekemään laadukkaan ylämäkitreenin Riihivuoressa yhdessä Juhan kanssa. Olo tuntui olevan jo lähellä normaalia, kun veivasimme itsemme kuusi kertaa korkeimmalle laelle saakka nousumetrejä ollessa 115 m yhtä nousua kohden. Alusta oli hyväpintaista huoltotietä, jossa saattoi polkea hyvin myös seisaaltaan ilman pidon loppumista. Harjoituksen aikainen lämpötila +27 sekä täysin suora auringon paiste aukealle uralle toi sopivaa lisätehoa harjoitukseen. Reisiin jäi treenistä boostattu tunne ja hyvä valmiustila Korson sunnuntaista maratonia ajatellen. Perjantain ja lauantain vietin pt-opinnoissani, jolloin treeninä oli ainoastaan hyötyliikunta 20 km pyöräilyä kumpanakin päivänä.

Lähtökohdat sunnuntain 64 km mittaiseen kisaan vähän mietityttivät, kun alla oli kaksi tiukkaa opiskelupäivää ja edeltävänä päivänä osana opintoja tehdyt mm. reisien isometrista voimaa, ylävartalon voimaa ja vatsalihaksia mittaavat lihaskuntotestit, joissa tuli väännettyä aika tiukasti. Lisäksi Eetu oli herätellyt flunssaisena pari kertaa yössä jo muutaman päivän ajan, mistä oli kertynyt hieman univajetta ja mukavan mustat silmänaluset. Oli kuitenkin mukava lähteä polkemaan, vielä kun Juha päätti ex tempore edellisenä päivänä lähteä itsekin ajamaan. Juomahuolto oli toteutettava sitten itse, mutta 32 km lenkki kierrettiin kahdesti ja uudelle kierrokselle mentäessä oli hyvä paikka ottaa vaihtopullo, eikä asiassa ollut ongelmaa.

Kisa-aamuna oli harmikseni todella aikainen herätys, kun ajomatka Vantaalle vei vajaat neljä tuntia ylimääräisen mummolan kautta koukkauksen kanssa, jonne veimme Eetun hoitoon päivän ajaksi. Autossa väsytti vielä kovasti, mutta termarikahvi ja auringonpaiste herättivät minut lopulta ennen kisapaikalle saapumista. Paikalla oli suuren urheilujuhlan tuntua ja porukkaa reippaan puoleisesti niin kuin pääkaupunkiseudun kisoissa yleensä. Aikaa ei ollut taaskaan liikaa ennen starttia klo 12, mutta ehdin sentään verrytellä hieman reitin loppu- ja alkupätkällä, joka koostui Vierumäelle rakennetusta XCO-radasta.

Kisan alku ajettiin masters-lähtönä etuauton perässä asfalttitiellä, josta kurvattiin melko äkkiä kapealle single track- maastopolulle. Kisan lähtö ei onnistunut ihan nappiin, vaan jäin pussiin melko taakse ja menohaluista huolimatta en päässyt mieskuskeista ohitse alun kapeilla maasto-osuuksilla. Edelleni pääsivät alussa sujahtamaan Jasmin Kansikas ja Noora Kanerva, joiden selkiä sain jonkun matkaa ajella kiinni. Saavutettuani Nooran oli Jasmin karannut jo puolen minuutin päähän ja jäin ajamaan Nooran kanssa samaan isohkoon letkaan. Jasmin oli aloittanut hurjaa vauhtia, enkä halunnut vielä ensimmäisellä kierroksella ottaa riskiä jalkojen väsyttämisestä. Letkassa mentiin enimmäkseen minulle sopivaa vauhtia, vaikka reitin ainoassa selkeässä nousussa olisin halunnut kyllä mennä paljon joutuisammin ensimmäisellä kierroksella. Ura oli ylämäessä kuitenkin vain yhden kuskin mentävää, enkä päässyt kenenkään ohitse. Jasminin selkä oli ilmestynyt eteemme jo hieman ennen maankaatopaikan nousua ja nousun päällä ohitin hänet muun porukan kanssa. Ajo tuntui hyvältä ja toiselle kierrokselle mentäessä juomapistettä lähestyttäessä olin karannut muusta isosta letkasta kahden mieskuskin kanssa. Jouduin pysähtymään juomapöydän ääressä ottamaan uuden pullon ja siinä vaiheessa yksi kuski karkasi letkasta ja jatkoi matkaansa. Toinen jäi minunkin taakse huoltopisteellä ja jatkoin yksin matkaa. Edessä oli "ryhmätyötä" edellyttäviä osuuksia ja tiesin, että on turha lähteä takaa tulevaa isoa porukkaa yksin karkuun ja rullailin rauhassa porukkaa odottaen. Ei mennyt kauaa kun ryhmää imaisi minut kiinni ja minulla oli pienestä lepotauosta johtuen hyvin voimia jatkaa ryhmän mukana.

Maltillinen kisan aloitus kantoi hedelmää ja minulla oli voimia vielä rutkasti Mätäkivenmäessä noin 15 km ennen maalia, jossa huomasin porukan alkavan hajota ja kiristin porukan alkupäässä vauhtia. Lähdin yhden mieskuskin kanssa karkuun ja taktiikkanani oli iskeä kovaa maankaatopaikan nousussa lisää eroa saadakseni takana isossa purukassa minua seuraavaan Nooraan. Edellä ajanut mieskuski antoi kohteliaasti tilaa nousussa ja iskin ylämäkeen kovaa hyvävoimaisena. Maaliin ei ollut enää kuin kahdeksan kilometriä ja tässä vaiheessa tiesin korjaavani voiton kotiin. Lopun XCO-rata meni ajamisesta nauttiessa hymy huulilla. Kisa oli kauden ensimmäinen maratonkisani ja samalla ensimmäinen pitkä kisa uudella Bergamontillani, joka sopi reitille hyvin näppäryytensä puolesta. Bergamontin takahaarukka on reilun sentin tavanomaista lyhyempi, minkä vuoksi se tuo pyörään lisää ketteryyttä ja helpottaa kääntämistä kurveissa ja tuo käsiteltävyyttä lisää teknisiin kohtiin.

Tulokset Korso mtb http://www.resultsalo.fi/2014/korso/tulokset/tulokset.html

Pidin Korson reitistä ja sen vaihtelevista kangasmaastopoluista muutoin kovasti, mutta olisin kaivannut lisää nousua reitille. Tällaisenaan nousumetrejä kertyi 64 km aikana vain 550 m, mikä on todella vähän verrattuna esimerkiksi ensi viikonlopun Laajavuoren maratoniin, jossa nousua tulee melkein kolme kertaa enemmän eli 500 m per kierros.

Minulla on viisi päivää aikaa palautua ennen Laajavuoren kisaa la 14.6. Välissä ei voi kummoisia treenejä tehdä. Kevyttä pk:ta, yksi lenkki pyörällä ja pari juosten. Laajavuoren reittiin on tehty loppuun hieman muutoksia ja ylämäkeä on jopa lisätty edellisvuodesta, kun Laajavuoren päälle noustaan ihan ylös saakka ja lasketaan alas aurinkorinteen dh-alamäkireittiä.

Loppukevennyksenä kuva uudesta lemmikistämme, joka tuli viileänä kesäpäivänä lämmittelemään sisälle.

Näkemisiin Laajavuoressa
terkuin Sini