Dolomiten Lauf -maratonhiihto Itävallassa

Päädyin lähtemään Dolomiten Laufiin lukuisten tuttavilta saatujen kehujen perusteella. Reissu lyötiin lukkoon hyvissä ajoin syksyllä ja lennot varattiin jo marraskuussa. Meitä lähti Suomesta matkaan yhdessä kahdeksan hengen porukka. Reissu kesti perjantai aamuvarhaisesta sunnuntaiyöhön 17.-19.1. Kone lähti perjantaina Helsingistä klo 6.30 ja olimme takaisin Suomessa sunnuntaina klo 23.30. Reissu oli varsin tiivis, eikä vapaata aikaa katsella Itävaltaa juuri jäänyt. Lentomme laskeutui Munchenin lentokentälle hyvissä ajoin aamu yhdeksän aikaan ja saimme vielä yhden tunnin lisäaikaa siirryttyämme Saksan aikaan. Lähdimme välittömästi tavarat saatuamme ajamaan autobaanaa kohti Itävaltaa. Ajoreittimme meni Lienzin pikkukaupungin läpi kohti Obertilliachia, joka toimi kisakeskuksena maratonhiihdoissa lauantain perinteisessä ja sunnuntain vapaassa.

Lienziä lähestyttäessä maisemat olivat jo todella upeat, vuoristoa näkyi joka puolella ja aurinkoinen sää teki maisemista kaksin verroin upeammat. Lunta ei tosin ollut Lienzissä juuri nimeksikään, ainoastaan pieniä lumenrippeitä pelloilla, joissa oli ehkä ollut jo ladut jossain vaiheessa talvea. Lienzin jälkeen tie alkoi kiemurrella selvästi ylemmäs ja ilma kylmeni jatkuvasti ylöspäin ajaessamme. Ajomatkan aikana lämpötila putosi Munchenin +10 asteesta Obertialliachin 0 keliin. Se mikä alempana tulee vetenä, sataa yleensä lumena Obertilliachissa 1500 m korkeudessa. Lunta oli niin paljon, että lumipenkkojen takaa ei nähnyt juuri muuta kuin tien reunat. Tiet olivat oletetun kapeita ja ajaa sai tarkasti mutkaisella tiellä.

Saavuimme majapaikkaan neljän maissa iltapäivällä ja katsastettuamme huoneet lähdimme lähes samantien ajamaan takaisin n. tunnin ajomatkan päähän Lienziin, jossa vietettiin kisaviikonlopun avausseremonia ja hiihdettiin tekniikkasprintti kaupungin torilla. Vaikka autossa istuminen alkoi jo väsyttää, olivat avajaiset näkemisen arvoiset ja pitihän olla mukana kannustamassa, kun Virtasen Teemu omasta porukastamme hiihti sprintin. Sprinttirata oli tehty käsin keskelle toria ja siinä oli tekniikkakohtia ja vauhtia katsojien iloksi muun muassa metrin korkuinen droppi, josta hiihtäjät tulivat vauhdilla alas ja erittäin jyrkkä lyhyt mutkalasku, josta teki varmasti vaativan lumen irtoaminen alustasta.

Sprintin jälkeen ajelimme taas takaisin majapaikkaan Wacht-nimiseen Alppityyliseen majataloon, joka sijaitsi kauniin vuoristopuron laidassa. Kesällä paikka olisi varmasti upea, kun lumi ei estäisi näkymiä. Loppu ilta meni syödessä ja levätessä. Osa porukasta hiihti myös lauantaina, joten heillä oli edessä vielä suksen voitelua ja sääspekulaatiota. Onneksi minä sain levätä lauantain, sillä univelka oli tuntuva aamuneljältä heräämisen jälkeen.

Esko, Mari ja Juha lähdössä lauantain hiihtoon.

Nukuin lauantaiaamuna muuta porukkaa pidempään, mutta ennätin toivottaa tsempit kisaan ennen heidän lähtöään. Keli oli perinteisen hiihtoon erittäin ongelmallinen, kun yöllä oli tullut uutta lunta, joka muuttui aamuntunteina vesisateeksi. Pitovoiteluun keli toi arvattavia hankaluuksia, joten pidin porukan puolesta peukkuja, että sukset toimisivat heillä edes jonkin verran. Itse jäin syömään rauhassa aamupalaa ja lepäämään huoneeseen. Kävin keskipäivällä hieman juoksemassa ja totuttelemassa ohueen ilmaan. Lähdin majapaikasta juoksemaan kohti Maria Luggae nimistä pientä kylää, jossa oli pyhimysten kirkko ja pieni kauppa. Maisemat muuttuivat vielä upeammiksi, kun maasto avartui ja saatoin nähdä kauemmaksi. Kävin kääntymässä lähellä isoa riippusiltaa, joka ylitti alapuolella virtaavan vuoristopuron ja hölkkäilin takaisin jyrkkiä nousuja pitkin. Huomasin selvästi hengittämisen olevan normaalia raskaampaa ohuen ilman vuoksi.

Rauhallinen päivä ja väljä aikataulu teki hyvää tiiviin matkustamisen jälkeen ja sain itsekseni ladata akkuja seuraavan päivän koitokseen. Pian perinteisen hiihtäjät saapuivat ja odotin malttamattomana heidän kommenttejaan kilpailureitistä ja tuntemuksistaan. Niin kuin arvelin oli heillä ollut isoja ongelmia pitojen kanssa ja hiihto oli mennyt täysin käsille. Vastassa oli siis melkoisen väsynyttä porukkaa. Illalla lähdimme vielä testaamaan suksia kisapaikalle ja huomasin luiston olevan uuden kostean lumen vuoksi hidas. Parhaiten toimi sileä ja löysä plus-suksi, jonka kärjet nousivat hyvin lumen pinnalle. Siinä oli siis huominen pari.

Kisa-aamu koitti pimeänä ja sateisena, lunta oli tullut yön aikana useita senttejä ja lisää satoi koko ajan. Aamun aikataulu oli jälleen tiivis, sillä meidän piti aamulla pakata kaikki kamppeet mukaan ja luovuttaa majapaikan avaimet. Olimme aikataulussa hyvin, siihen saakka kunnes vuokra-automme uuden uusi BMW jämähti paikoilleen lumen täyttämään pihaan yliherkän peruutustutkan takia. Auto ei liikkunut eteen eikä taakse ja lunta piti lapioida pois alta ja sivuilta ennen kuin auto suostui lähtemään. Siinä vaiheessa olimme jo myöhässä aikataulusta ja tavoitteeni olla kisapaikalla hyvissä ajoin ei ihan toteutunut. Isossa tapahtumassa on paljon hitaampi toimia ja testata suksia kuin pienessä kisassa. Ruuhkaa testipaikalla riitti ja ennen kuin sain mitään luotettavia testituloksia oli enää puoli tuntia aikaa lähtöön. Siinä vaiheessa oli vielä alkuverryttely tekemättä ja lähtöpaikka katsastamatta. Ehdin verrytellä vain lyhyen sivauksen ennen kuin piti suunnata lähtöalueelle.

Lähtö oli todella ruuhkainen ja siinä olisi pitänyt päästä erittäin nopeasti rynnimään hyville paikoille. Huono alkuverryttely teki lihaksista raskaan oloiset, kun hengitys ei ollut auki. Ilman ohuus vielä korosti alun vaikeutta huonosti lämmitellyillä lihaksilla. Pian latu kapeni yhden mentäväksi uraksi ja ladun reunat olivat todella pehmeitä lumisateen jäljiltä. Ohittaminen sivusta oli mahdotonta ja vaikka näin, että muita naisia oli edessä päin, ei minulla ollut mahdollisuutta nousta saavuttamaan heitä. Ihmettelin letkan hiljaista vauhtia alun jälkeen ja halusin todella mennä kovempaa. Pyysin englanniksi monta kertaa tilaa ja puskin väkisin parin miehen ohitse. Samalla aloin nähdä Roposen selän edessä päin. Hän siis hiihti samassa letkassa. Tyydyin tuon tiedon valossa letkan verkkaiseeen vauhtiin ja yritin pitää oman paikkani. Kaikki vaikutti jo hyvältä, kunnes tuli ensimmäinen kolari alamäessä. Laskussa oli kova mutka ja yhtäkkiä edessäni oli kaatuneena kasa miehiä, joilla oli sukset solmussa. En pystynyt väistämään heitä ja hiihdin sekaan. Pääsin huonosti ylös, kun takaa tuli koko ajan lisää kaatuvia hiihtäjiä. Siinä vaiheessa edessä olleet naiset olivat karanneet ja lähdin ajamaan heitä vimmatusti kiinni. Sykkeet olivat korkealla ja tuntui raskaalta, mutta halusin saavuttaa vielä heidät. Hiihdin kovaa kiinni porukkaa, kunnes eteeni kaatui jälleen mies. Onneksi kaatuminen oli ylämäessä, joten en itse kaatunut, mutta kohta oli niin kapea että jouduin seisomaan hänen takanaan turhauttavan kauan, ennen kuin pääsin jatkamaan. Tuosta selvittyäni sain vihdoin letkan kiinni, mutta olin kuluttanut tärkeätä "polttoainetta" reippaanlaisesti ja oli pakko päästä hiihtämään tasaisesti energiaa säästäen. Matka naisten perässä kuluikin mukavasti ja olo alkoi palautua reuhtomisesta. 20 km kohdalla sain juomaa ja olin aivan Ritun perässä. Oli oli hyvä ja fiilis korkealla, ajattelin tässä olevan tilaisuuteni hyvään sijoitukseen. Tästä alkoi myös pitkä yhtenäinen nousuosuus, jonka jälkeen olisi vain laskupainoitteista pätkää maaliin.

Alun menoa

Vauhti hidastui ylämäessä jonkin verran ja oma oloni oli vahva. Lähdin vetämään porukkaa ja Ritu seurasi takanani. Huomasimme, että muut naiset olivat jo hieman jääneet ja jatkoimme määrätietoisesti ylöspäin. Nousu alkoi pikkuhiljaa minullakin painaa, sillä olihan sen useita kilometreja pitkä ja välillä aika jyrkkä. Mäen päällä olin hieman väsynyt vetojuhdan töistä ja halusin lepäämään toisen taakse. Pian pääsin italialaisen naisen taaksen lepäämään ja jatkoin laskuosuudet siinä. Lunta satoi erittäin sakeasti ja laseja ei voinut käyttää, joten laskeminen oli vaikeaa valkoisilla pelloilla. Olin jo oppinut varomaan ladun pehmeitä reunoja ja yritin vain seurata toisen perässä samoja linjoja laskien. Muut naiset ottivat laskut todella varman päälle ja välillä tuntui, että olisin voinut laskea jopa hieman kovempaa. Laskuosuuksilla paikat vaihtelivat ja naisia pyrki joka kohdassa sivuilta ohitse. En häiriintynyt siitä ja yritin välttää kolareita, joten annoin heidän mennä ohitse. Ladun kurvatessa kohti stadionia tiesin jäljellä olevan enää 7 km. Siinä vaiheessa tunnelma letkassa alkoi todella tiivistymään ja syntyi kiilaamista ja tönimistä. Seassa oli muutama mies, jotka jatkuvasti työnsivät minua sivuun isomman oikeudella ja jouduin käyttämään paljon voimia pystyssä pysymiseen. Ladun kurvatessa uudelleen pellolle hiihtäminen vaikeutui entisestään, kun silmät eivät enää havainneet ladun ja pellon reunoja ja edessä tapahtui taas kaatuminen, jossa meni pari naista nurin. Yritin väistää heitä sivuun kurvaten, mutta sukset kärjet sukelsivat pehmeeseen lumeen ja kaaduin itsekin. Ylös päästyäni oli letkaan tullut taas reilu rako, jonka jouduin hiihtämään kovasti runnoen kiinni. Pääsin nousemaan uudelleen naisten tuntumaan ja hiihtelin jo heidän perässään, kunnes suksi takertui taas reunalumeen yrittäessäni ottaa juomaa vielä 2,5 km ennen maalia. Siinä vaiheessa tiesin, etten nouse enää kirkkaimpaan voittotaisteluun ja jouduin kamppailemaan himmeimmistä sijoista. Ajoin letkan kovasti taistellen melko pian kiinni, mutta naisten takana oli useita miehiä, joiden ohitse en enää päässyt. Pian tulimme maalin alapuoleiselle uralle, josta oli enää lyhyt nousu maalisuoralle. Tykitin minkä pääsin ja pystyin nousussa ohittamaan yhden naisen nousten kuudenneksi. Maalisuoralla oli kolme havutettua kaistaa, mutta vain yhtä oli käytetty ja muut olivat ummessa. Minun oli pakko kurvata muiden perään liukkaammalle kaistalle, kun umpihangen kautta ei olisi ollut mitään mahdollisuutta ohittaa enää muita. Niinpä hiihdin ihan naisten takana häviten edessä olleelle viidennelle naiselle vain 0,4 s ja neljännelle 1 s. Voittoon jäi vain 11 s. Voiton mahdollisuuskin oli ollut jo mielessäni ja sija 2. erittäin todennäköinen ilman kahta viimeistä kaatumista. Niinpä maalissa päällimmäinen tunne oli voimakas harmi, erityisesti kun tunsin voimia vielä jääneen.

Omaan suoritukseeni ilman kaatumisia ja kolarointeja olin kuitenkin tyytyväinen ottaen huomioon erittäin vähäinen hiihtoharjoittelu tässä vaiheessa kautta. Lumen puutteen vuoksi olin tehnyt harjoituksia lähinnä juosten. Välissä oli kolme viikkoa etten hiihtänyt kuin kerran viikossa hiihtoputkessa. Ihmeen hyvin sain pidettyä tekniikan kuosissa vaikealla alustalla ja yllätyin miten hyvin lihakseni jaksoivat näin pitkän suorituksen, vaikka lajivoimaa en ollut päässyt suksilla tekemään.

Kisan jälkeen meidän piti lähteä nopeasti ajamaan Muncheniä kohti ja en ehtinyt edes selvittää oliko minulla oikeutta palkintoon. Toivottavasti asian saa selvitettyä jälkikäteen vielä Suomesta käsin. Pieni loppuverryttely olisi tehnyt terää, mutta pääasia että sain ruokaa ja juomaa ennen automatkaa. Matka lentokentälle sujui hyvin ja olimme aikataulussa sinne päästyämme. Tosin yhtään ylimäärästä aikaa ei ollut. Helsinkiin päästyämme lämpötila tippui Munchenin +10 asteesta -15 asteeseen. Saavuimme Helsinkiin yöllä puoli kahdentoista aikaa ja jatkoimme ajamista kotiin yötä vasten. Olimme kotona Jyväskylässä yöllä neljän aikaan.

Reissu oli kaikkiaan antoisa, vaikka olisin mielellään ollut Itävallassa vielä pari päivää lomamielessä kisan jälkeen. Toivottavasti joskus saamme aikaiseksi hieman pidemmän reissun ja ehtisin fiilistellä upeita maisemia hieman pidempään. Voin suositella kisaa kaikille innokkaille hiihdon harrastajille, erityisesti jos lähtee sillä asenteella, että on aikaa hieman ihailla ympäröiviä maisemia hiihdon aikana. Kilpasarjassa täysiä hiihdettäessä siihen ei ole mahdollisuutta, kun keskittyminen on sataprosenttisesti suorituksessa.